Siirry sisältöön

Suomalaiset terveysjärjestöt ovat jo muutaman vuoden ajan kampanjoineetteemalla Elämä on väreissä – terveyttä kasviksilla. Nyt värikkään jakasvisvoittoisen ruokavalion puolesta on alettu puhua myös Yhdysvalloissa,jossa terveysjärjestöt ovat huolissaan väestön vähäisestä kasvistenkulutuksesta. Sikäläinen terveysjärjestö Produce for Better Health onvastikään julkistanut oman kasviskampanjansa Viidesti päivässävärikkäästi, joka kannustaa kansalaisia syömään päivittäin yhden annoksenkasviksia jokaisesta väriryhmästä.

Väriopin mielekkyyttä kasvisten valinnassa perustellaan sillä, ettäeriväristen kasvisten ja hedelmien ravintoainekoostumus on erilainen.Keltaisista ja oransseista kasviksista saadaan muun muassa C-vitamiinia,karotenoideja ja flavonoideja, punaisista lykopeenia ja vihreistäluteiinia. Näiden lisäksi päivittäiseen ruokavalioon tulisi sisällyttäämyös vaaleita ja sinisävyisiä kasviksia, hedelmiä ja marjoja, jottakasviksista saisi täyden terveyshyödyn.

¤Vaihtelevasti ja monipuolisesti¤ yhtä hyvä ohje

Laatupäällikkö ERKKI RAUTIO Kotimaiset Kasvikset ry:stä on tutustunutyhdysvaltalaiseen kampanjaan ja pitää sitä uudenlaisena ja erilaisena. -Tämä on yksi tapa kannustaa kasvisten käyttöön. En kuitenkaan toivo, ettäkasvisten valinnasta värien perusteella tulisi tiukasti noudatettava ohje,hän kommentoi. Raution mielestä hyvän ja terveydelle edullisen ruokavalionvoi yhtä lailla koostaa käyttämällä kasviksia mahdollisimman vaihtelevastija monipuolisesti vähintään puoli kiloa päivässä.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *