Keskikesän parhaiten mieleeni jäänyt luontoilmiö oli heinäkuun lopulla tapahtunut miljoonien leppäkerttujen saapuminen Venäjältä etelärannikollemme. Lehdistöhän (mm. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat) uutisoi tuolloin näyttävästi leppäkerttujen puna-armeijan tehneen maihinnousun Suomeen. Asiasta ei tässä sen enempää, koska aiheesta on 11.9. tekemäni postaus 13 kuvan kera täällä Oma PIHAn blogissa otsikolla ”Olipa runsas leppäkerttukesä!”
Jos oli leppäkerttuja runsaasti, niin oli perhosiakin. Ei miljoonia, mutta enemmän kuin edelliskesänä. Varsinkin pelto-ohdakkeiden kukkamykeröt olivat perhosten suosiossa. Mielestäni erikoista oli, että isotkin perhoset, kuten keisarinviitat, hopeatäplät, neito- ja nokkosperhoset sekä eri lajien kulta- ja sinisiipiperhoset antoivat kuvata makro-objektiivilla vain 15 senttimetrin päästä! Ne olivat kuin joukkopsykoosissa hyöriessään ohdakkeiden kimpussa.
Aivan upean punaisina kukkivia portulakkoja hankimme muutamia tammisaarelaiselta kasvihuoneelta 12.7. Ja seuraavana päivänä haimme saman verran lisää! Niin olimme ihastuneet kasvin pirteänvärisiin kukkiin. Ne viihtyivät koko loppukesän terassiaidan kukkalaatikossa. Portulakan kukat avautuvat lämpimässä auringonpaisteessa, sulkeutuvat yöksi, ja pysyvät kiinni sateella ja viileällä ilmalla. Kasvia ei saa kastella liikaa, koska sillä on mehilehtien tapaan paksut lehdet, jotka varastoivat vettä kuivia kausia varten. Portulakkaa on helppo hoitaa, koska sitä ei tarvitse lannoittaa eikä edes kukkia nyppiä.
