Syklaaminarsissi ’Tête Bouclé’ on kerrattu versio tutusta tetenarsissista, joiden ilmestyminen kukkakauppoihin lukeutuu varmoihin keväänmerkkeihin. Näitä kerrattujakin on alkanut vähitellen pilkottaa kaupoissa kukkivien tete-massojen lomasta.
’Bouclén’ lämpimän kaksiväriset terälehtikerrokset vastaavat mainiosti mielikuvaa kevätruukuissa paistavista pikkuauringoista. Viileään sijoitettuina ja niukasti mutta säännöllisesti kasteltuina narsissit kukkivat kauemmin. Ja kerrattu sipuli-ilo voi jatkua seuraavana keväänä, kun ruukkusipulit istuttaa myöhemmin avomaalle.☀️🌱
Tetenarsissit ja jänikset ovat klassisia kevääntuojasymboleita. Molempia alkaa näkyä maaliskuisessa maisemassa, niin meillä kuin muualla Euroopassa: pikkunarsisseja ruukuissa ja rusakoita pelloilla. Kevätistutuksen laatimiseen voi käyttää esimerkiksi kangaspusseja, jotka vuorataan kastelua varten jollakin talouden kierrätysmuovilla.
Lokakuu on saapunut puutarhaan, sadonkorjuuaika alkaa olla ohi ja pakkasyöt ovat palelluttaneet suurimman osan kesäkukista. Pikkuhiljaa pihan pensaat ja puut ovat alkaneet saada ruskaväriä lehtiinsä. Sitkeät kehäkukat eivät kuitekaan kylmästä […]
Tämän muutenkin hedelmäisen syksyn kohokohtana mieleen palautuu ’Sinikka’ -luumupuun suursato. Lajikkeen miellyttävän soikeat luumut ovat melko pienikokoisia, runsaslukuisia ja herkullisia. Ruokavirasto kuvailee vuonna 1988 kauppoihin saapuneen ’Sinikan
Oma PIHA -lehdessä 5/2024 on paljon asiaa omenapuista: neuvoja lajikkeen valintaan, hedelmätarhan suunnitteluun ja säilöntään. Itse kirjoitin lyhyen jutun siitä, kuinka monella eri tavalla omenapuuta voi leikata. Omakin omenapuuni esiintyy […]
Ihana ja värikäs daaliakesä on jälleen takana. Täällä Pohjois-Pirkanmaalla ensimmäinen pakkasyö tuli noin viikko sitten, palelluttaen kaikki aremmat kesäkukat, mukaan lukien daaliat. Tänään oli tuulinen ja aurinkoinen päivä, joten ennen […]
Tarvitsin kesäkuun alussa pari kuvaa ruusun pistokaslisäyksestä. Piti näin ollen ottaa ruususta pistokas. Päädyin ihanaan kirjavakukkaiseen bourbonruusuun ’Variegata di Bologna’, jonka olin istuttanut edelliskesänä. Se ei ole vielä kukkinut ruusutarhassani, [&hell