
Rakkolevä on rannikkoseudun puutarhurien ruskeaa kultaa. Sillä ovat saariston asukkaat kautta aikojen kasvattaneet viljelypenkkejään esimerkiksi saarilla, jotka ovat pääasiassa kallioisia.

Rannoille esimerkiksi myrskyjen myötä ajautunut irtonainen rakkolevä ruokkii rannikon luonnonkasvit voimakkaaseen kasvuun ja värikkääseen kukintaan.
Lähilannoite rakkolevää on kuljetettu varsinkin hyötykasvimaalle, jonne se tuo moninaisia ravinne- ja hivenaineita. Kalkkiakin voi kertyä levän varsiin kiinnittyneiden merirokkojen kuorista. Lisäksi leväkerros toimii maan katteena. Onpa perunoiden sanottu kasvavan erityisen aromikkaiksi rakkoleväpedissä viljeltäessä.

Sienille koittivat hyvät kasvuajat loppukesän ja alkusyksyn sateiden myötä. Ainakin eteläisessä Suomessa pihojen ja puutarhojenkin yllätyskoristeita on noussut esiin monimuotoinen joukkio. Sienet ovat keskeisiä eliöitä luonnon toiminnassa muun muassa lahottajina […]
Kotoisan luonnonpuumme harmaalepän hapsulehtiset muodot ovat hauskaa huomattavaa. Niitä voi kasvattaa esimerkiksi mielikuvituksekkaina yksittäispuina, joiden lehdistö tuo mieleen vehreän, keveän oloisen sulkapeitteen. Sulka- ja hapsuharmaalepät (Alnus incana f. laciniata
Jonkinlaista kesän yhteenvetoa tekee mieli tehdä, kun syksyä alkaa olla ilmassa. Monen kohdalla puntaroidaan kasvimaan satoa, mitä kannattaa ensi vuonna taas kylvää ja mitä ei. Mitä tekisi mieli kokeilla? Itse […]
Sinipallo-ohdakkeen (Echinops bannaticus) kukinnoissa on aika ainutlaatuinen sävy, jota on kuvattu esimerkiksi metallisen siniseksi. Mykeröpalloissa voi erottaa hohtelevan myös hopeaisuutta. Illan hämyssä ohdakkeen väri vain korostuu. Lajikkeiden sinisyyden syvyys vaihtelee [&he
Millaista värienergiaa jättikukkainen ryhmäruusu ’Peace’ hehkuukaan! Sen terälehtien sävytys elää kukan ikävaiheen mukaan, kuten ruusunkatselija voi kuvista huomata. Tämä alun perin ranskalainen, maailman eniten istutettuihin puutarharuusuihin lukeutuva ihmetys o