
Kuunvaihteen säätila liikuskelee vuoristorataa, mutta avautuneiden kukkien määrä on silti vähän kerrassaan kasvanut oloiltaan otollisimmilla etelän paikoilla.
Scillojen sukuisten kevättähtien kuultavan vedensävyiset kukat ilahduttavat herkkyydellään. Nämä pienet sipulikasvit leviävät vuosi vuodelta laajemmiksi matoiksi nurmilla ja pensaanalustoilla. Ne liittyvät varhaisimpien kukkijoiden sesonkiin lumikellojen (Galanthus) jatkoksi.
Näkösällä on myös valoisaa ja pontevaa keltaista: aikaisimmat keltanarsissit ja tulppaanit ovat ehtineet kukkaan.

Ja toden totta: suojaisella seinustalla hehkuu jo voikukan pienoisaurinkokin.

Hyvää vappua!
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra
Poimitaanpa näiltä erikoisen sahaavan keväänsaapumisen aikana tehdyiltä kasvikävelyiltä vielä blogiin eräs mukava maanpeittokasvi, nimittäin seppelvarpu (Stephanandra incisa ’Crispa’/Neillia incisa). Väistyvän talven sulavaiheissakin matalat seppelvarputiheikö