Talvikaktukset (Schlumbergera) kattavat muunmuassa joulukaktukset ja marraskuunkaktukset. Nimet pohjaavat kaktusten pääasialliseen kukkimisajankohtaan. Nämä vehreät huonekasvit ihastuttavat herkillä perhoskukillaan, joissa on samaa viehkoutta kuin orkideoissa.
Kukkavärejä löytyy nykyisin monenmoisia, sillä etenkin marraskuunkaktuksia on risteytetty ahkerasti joulun kausikasveiksi. Joulukaktuksen ja marraskuunkaktuksen erottaa paitsi kukkimisajasta, myös lehtien eli lehtimäisten varsien muodosta. Jälkimmäisellä se on sahalaitainen, ensimmäisellä tasareunainen.
Talvikaktukset löydettiin 1800-luvulla Brasilian vuoristosademetsistä, joissa ne elelevät epifyyttisesti puiden päällyskasveina. Varsin eksoottisia kasveja siis, ja pitkään kovin pidettyjä täällä pohjolassakin kukkiessaan juuri vähävaloisimpana vuodenaikana. Suuret talvikaktusyksilöt voivat olla puutarhaihmisten perintökasveja, sillä viihtyessään niistä kasvaa upean kokoisia. Tällaiset kuvien valkeat kaktukset ovat erityisen uskollisia kukkijoita, myös tasalämpöisessä huoneilmassa ilman kesäisiä ulkoilutuksia. Epifyyttisinä ja pienijuuristoisina kasveina näille kaktuksille on tärkeää, että ruukun koko on maltillinen ja multa siinä vettäläpäisevää.
Lehtikaktukset, joihin talvikaktuksetkin lukeutuvat, ovat helpohkoja lisättäviä. Eräiltä berliiniläisiltä kasvimarkkinoilta jäi hauska muistikuva tosikaktusharrastajien myyntipöydästä. Siellä oli lokerikkoihin järjestettyinä erilaisten lehtikaktusten pistokkaita, ikäänkuin irtokarkkeja!
