Lehtohepokattinaaras oli piiloutunut pietaryrtin kukinnon alle. Sattumalta huomasin, etteihän tuo kaikki vihreä olekaan kasvin vartta. Kun yritin kuvata hepokattia, se kiersi aina varren toiselle puolelle. Niinpä katkaisin varovasti varren ja käänsin hepokatin itseeni päin. Kesti vähän aikaa, kun se ilmeisesti tajusi, ettei tässä mitään hätää olekaan. Se kiipesi kädessäni olevan kukinnon päälle ja ryhtyi ahmimaan kukinnon siitepölyä. Lehtohepokatti viihtyy niityillä, pensaikoissa, lehtimetsissä, puistoissa ja puutarhoissa. Tosin kuvissa oleva hepokatti oli rantahietikolla olevassa pietaryrtissä. Lajin levinneisyysalue Suomessa käsittää lounaissaariston ja Ahvenanmaan sekä eteläisen rannikkoalueen.
Onneksi kamerassani oli juuri silloin makro-objektiivi, kun karttaperhonen halusi ”istuutua” vasemman käteni sormenpäähän. Ja kun olin saanut kuvatuksi perhosta, sudenkorento laskeutui polkupyöräni tavaratelineellä olleelle kameralaukulle.
Toissapäiväisellä (14.9.) luontoreissullani vetelin niskavilloistani ainakin 20 hirvikärpästä. Kotiinkin tuli vaatteissa puolisenkymmentä. Hyttyset ja sääsket eivät ole juurikaan olleet tänä kesänä vaivana, mutta aina joku yrittäjä löytyy. Tuossa vihreätaustaisessa kuvassa sääski imee vertani terassillamme, jossa yleensä saa olla niiltä rauhassa.
Hevosmuurahaisen huomasin istuessani vanhan ratapölkyn päällä. Onneksi muurahainen jähmettyi paikalleen kuvausta varten. On sillä melkoinen tuo leukavärkki! Ja pienenpieni punkki eli puutiainen käppäili paidallani metsästä saavuttuani.
Gammayökkönen, joka on saanut nimensä kreikkalaisten aakkosten gamma-kirjainta muistuttavasta kuviostaan, oli ilmestynyt keittiön ikkunalasiin sisäpuolelle. Sain sen siirrettyä pihan puolelle, mutta hetken kuluttua huomasimme sen tulleen avonaisesta terassiovesta takaisin sisään. Se lepäili tyytyväisenä olohuoneen sohvatyynyllä.
