Kesän korvalla suomalaiset siirtyvät sankoin joukoin viettämään aikaa ulkona. Tämä näkyy myös Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan kyselyssä, jossa selvitettiin suomalaisten suunnitelmissa olevia kodin ja kesämökin hankintoja: listan kärkipään valloittivat pihaan ja puutarhaan liittyvät tuotteet.

Selkeäksi ykköseksi kyselyssä nousivat taimet, joita kertoi Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa ostavansa liki neljäsosa, eli 23 prosenttia vastaajista. Seuraavaksi suosituimpiin sijoituskohteisiin kuuluivat puutarhakalusteet (9 %) ja -työkalut (6 %).

Hyötykasvien taimet ovat yhä useamman pihanomistajan ostoslistalla.

Hyötykasvien taimet ovat yhä useamman pihanomistajan ostoslistalla.

Pihaan liittyvien tuotteiden valloittaessa listan kärkisijat väliin kiilasi myös yksi kotiin sisälle tehtävä hankintakohde, verhot, jotka kertoi hankkivansa 6 prosenttia vastaajista. Viime vuosien hitin, trampoliinin, ostamista sen sijaan suunnitteli vain prosentti kyselyyn vastanneista.

– Kesän myötä herää suomalaisten into laittaa pihaa ja puutarhaa. Piha toimii paikkana, jossa paitsi vietetään vapaa-aikaa, myös esimerkiksi valmistetaan ja jopa kasvatetaan ruokaa. Kyselyn ykkössijalle nousseiden taimien hankinta oli erityisesti naisten suunnitelmissa, sillä 32 prosenttia naisvastaajista kertoi suuntaavansa taimiostoksille. Yhtä lailla naiset olivat kyselyn mukaan miehiä innokkaampia ostamaan myös puutarhakalusteita, verhoja sekä puutarhatyökaluja, Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan projektipäällikkö Merja Mantila Suomalaisen Työn Liitosta kertoo.

Kiinnostus hyötykasveihin kasvussa

Rautakeskon Piha ja puutarha -yksikön myyntipäällikön Ville Särkilahden mukaan piha, terassi tai parveke voi olla suomalaisille tilana yhtä tärkeä kuin olohuone, joten sen laittamiseen halutaan panostaa. Hänen kokemuksensa perusteella nuoremman sukupolven ammattitaitotaso itse tekemiseen on hyvä verrattuna muuhun remontointiin.

– Pihan ja puutarhan laittaminen koetaan mielekkääksi ja innostavaksi puuhaksi, ja nuoremman sukupolven kiinnostuneisuus kasvaa jatkuvasti. Lisäksi pihaa voi laittaa sitä tahtia kuin itselle sopii, vaikka pieniä palasia kerralla. Tietoa löytää helposti verkosta, esimerkiksi K-rauta.fi- ja Rautia.fi-sivustoilta ja liittymällä K-raudan Pihaklubiin, Särkilahti kertoo.

Kyselyn ykkössijan vallanneet taimet pitävät Särkilahden mukaan pintansa puutarhahankintojen suosikkina. Taimista suosituimpia ovat kesäkukat, joiden jälkeen tulevat monivuotiset koristekasvit. Selkeimmin nousussa sen sijaan ovat hyötykasvihankinnat.

– Kesän kestosuosikkeihin kuuluvat myös kylpytynnyrit ja ulkoporeammeet, mutta tänä keväänä erittäin suosittuja ovat olleet grillit. Grillikaupassa näkyy selkeästi panostaminen laatuun, mutta myös juuri itselle sopivaan laitteeseen, Särkilahti toteaa.

Kesällä tehtävissä hankinnoissa voi kaupassa tehtävillä valinnoilla edistää myös Suomen työllisyyttä, mistä tänä vuonna myös K-raudoissa ja Rautioissa näkyvä Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa: Suomalaisen Työn Liiton laskelmien mukaan kymmenen lisäeuroa suomalaisiin tuotteisiin kuussa toisi maahan vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa.

Suomalaista työtä edistävät tuotteet tunnistaa kaupassa Sinivalkoinen jalanjälki -tunnuksesta sekä Avainlippu, Design from Finland ja Sirkkalehti -merkeistä.

Mitä hankintoja aiot tehdä kotiisi tai kesämökillesi tänä kesänä?

  • Taimet (23 %)
  • Puutarhakalusteet (9 %)
  • Verhot (6 %)
  • Puutarhatyökalut (6 %)
  • Kaasugrilli (3 %)
  • Terassi (3 %)
  • Hiiligrilli (3 %)
  • Riippumatto (3 %)
  • Ruohonleikkuri (3 %)
  • Trampoliini (1 %)

 

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin toukokuussa ja siihen vastasi 1032 15–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa. Kysymyksen vastausvaihtoehdot kartoitettiin esitutkimuksella osana tutkimusta.

Jaa artikkeli