Lasten ja nuorten puutarhayhdistys julkaisi 20.1.2015 Yhteistuumin  viljelemään! -oppaan perheiden puutarhatoiminnan järjestäjälle.  Perheiden puutarhatoiminta tarjoaa perheille turvallisen, terveellisen ja hauskan yhteisen harrastuksen.

Satopoydan aaressa Kumpulan koulukasvitarhalla.

Satopöydan ääressa Kumpulan koulukasvitarhalla.

Kerho- tai leirimuotoisessa toiminnassa perheet viettävät puutarhassa aikaa viljelytaitoja  opetellen ja leikkien. Kotiinviemisiksi saadaan yhdessä kasvatettuja, tuoreita ja herkullisia vihanneksia. Samalla aikuiset voivat tutustua toisiinsa, kylvää lapsiin luontosuhteen siemenen ja näyttää heille ruoan alkuperää.

Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksen tavoitteena on syventää lasten ja nuorten luontosuhdetta sekä tukea kaikenikäisten hyvinvointia puutarhatoiminnan kautta. Toiminnan keskipisteessä on Kumpulan koulukasvitarha, kulttuurihistoriallisestikin ainutlaatuinen puutarha keskellä Helsinkiä. Yhdistys on jo kymmenen vuoden ajan järjestänyt kasvitarhalla leirejä, kerhoja, koulutuksia ja tapahtumia sekä lisäksi tukenut koulujen, päiväkotien ja nuorisotalojen puutarhatoimintaa.

– Nyt haluamme levittää osaamistamme muille toimijoille ympäri maata.  Kevään aikana julkaisemme myös lapsilähtöisen puutarhatoiminnan oppaan, sekä laajemmin puutarhojen tuomia hyvinvointihyötyjä käsittelevän julkaisun, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Eeva-Maija Bergholm.

Yhteistuumin viljelemään! -opas perheiden puutarhatoiminnan järjestäjälle nostaa esiin perheiden puutarhatoiminnan moninaisia hyötyjä, virittää ajatuksia toiminnan erilaisista mahdollisuuksista sekä antaa eväitä ja käytännön vinkkejä toiminnan suunnitteluun ja järjestämiseen.

Materiaali on suunnattu erityisesti perheiden puutarhatoiminnan aloittamista suunnitteleville toimijoille, kuten  yhdistyksille ja erilaisille kunnallisille toimijoille.

– Sosiaalinen puutarha -hankkeen myötä toivomme moninaisen perheiden puutarhatoiminnan leviävän eri puolille Suomea. Helmikuun puoliväliin asti hanke tarjoaa aiheesta innostuville toimijoille opasmateriaalin lisäksi myös henkilökohtaista neuvontaa ja jonkinlaista tukea pyritään  järjestämään sen jälkeenkin, sanoo hankkeen koordinaattori Pinja  Sipari.

Hanketta on tukenut Alli Paasikiven säätiö ja oppaan voi ladata  ilmaiseksi Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksen internet-sivulta  klikkaamalla tästä .

Jaa artikkeli