Täällä eteläisimmässä Suomessa eli Hankoniemellä saatiin viime yönä uutta lunta 10-15 senttimetriä. Hyvä niin, koska joulun alla satanut ensilumi oli jo sulanut. Pitkään näytti jo, ettei pukki pääse tänne saakka pulkkakyydillä, mutta onneksi saimme valkean joulun, ja riittihän siitä muutaman päivän joulun ylikin. Pakkasherra ei ole juurikaan paukkunut nurkissa, joten pilkille aikovat joutuvat vielä katselemaan heikossa jäässä olevaa järvenselkää rannalta päin. Eikä merenjäälle menosta kannata vielä uneksiakaan, koska meri velloo jäistä vapaana. Neljä ylintä pyryn jälkeistä lumikuvaa on otettu sunnuntaiaamuna (11.1.) terassimme puolelta, muut ovat tammikuulta vuoden takaa. Klikkaamalla kuvia saat ne isommiksi.
Talvikuvia tammikuulta
Lue myös
Summausta toukokuun väriskaalasta
Tämänvuotinen toukokuu summautuu ainakin etelän keleissä havaintoon siitä, miten kukinnat kiisivät vaiheesta toiseen. Liikkeelle lähdettiin herkästä scillansinisyydestä. Se on minusta aina yksi kevään ihastuttavimmista kukkailmiöistä, joka voisi hieman viileämmissä kev
Perinnepelargonitietoa kansissa
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Kiivi kukkii
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Kukkiva tulppaanipuu
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Risukoristeita pihalle ja pääsiäispöytään
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra