Puiden talvitunnistus, hienommin ilmaistuna talvidendrologia, on oma harrastuksensa, jonka saloihin pääsee sisälle yllättävän nopeasti. Koivu näyttää koivulta talvellakin. Pihojen käkkyräiset, leveälatvuksiset puut osaa helposti arvata omenapuiksi, vaikkei niissä lehtiä olekaan. Kasviharrastajat väittävät pystyvänsä talvella tunnistamaan lajeja jopa kesää helpommin.
Rungon ja oksien väreistä voi tunnistaa monta lajia. Myös täysikasvuisen puun olemus paljastaa usein lajin. Puu voi olla leveä tai kapea, sen oksat tiheässä tai harvassa. Lähelle tultaessa löytyy lisää tuntomerkkejä esimerkiksi piikeistä, kaarnan sileydestä ja lehtisilmuista. Osa lajikohtaisista piirteistä on itsestäänselvyyksiä, joita ei vain aina ole tullut ajatelleeksi.
Vaahteran paras tuntomerkki on puolipalloa muistuttava latvus ja jykevältä näyttävät oksat. Nuoren vaahteran kaarna on sileä, mutta vanhemmiten se tummuu, ja siihen ilmestyy tyypillisiä , pystysuuntaisia uurteita.
Tuomi on yleensä monirunkoinen, ja muistuttaa yleensä suurta, haarovaa pensasta. Varmimmat tuntomerkit paljastuvat, kun nuoren verson kuorta naarmuttaa puukolla tai kynnellä: versot sekä haisevat että maistuvat pahalta.
Hevoskastanjaa ei luonnosta tapaa, mutta puistoissa kasvaessaan sen tunnistaa tanakoista, harvassa kasvavista oksista. Millään muulla puullamme ei ole yhtä suuria ja tahmeita silmuja.
