Talven jälkien siistiminen on ensimmäisiä kevään töitä puutarhassa. Pitkän talven aikana puista on pudonnut runsaasti roskia ja kokonaisia oksiakin saattaa lojua maassa. Kasviryhmien talven aikana niin hauskalta vaikuttaneet talventörröttäjät muistuttavat enemmän roskia kuin perennapenkin kaunistuksia. Keväällä koko pihapiiri kaipaa kevätsiivousta ja kotipuutarhurin on aika ryhtyä innolla työhön.

Puutarhan hoitotyöt aloitetaan keväällä usein omenapuiden leikkauksilla. Omenapuut leikataan yleensä jo maaliskuussa heti, kun kovien pakkasjaksojen vaara alkaa olla ohi. Leikkauksia voi jatkaa silmujen puhkeamiseen asti. Kotipuutarhurin omenapuut ovat sadon tuottamisen lisäksi myös pihan koristeita, joten puiden raju leikkaaminen ei ole tarpeen.

Kotipihassakin puun ikä pitenee ja sadon laatu kasvaa, kun latvus pidetään harventamalla ilmavana sekä huolehditaan ristiin kasvavien ja mahdollisesti tulevaisuudessa toisiaan hankaavien oksien poistosta. Aloittamalla omenapuun vuosittaiset leikkaukset pienestä taimesta lähtien pääsee työssä helpommalla, eikä tarvetta isojen oksien poistoon tule.

Marjapensaitakin hoidetaan leikkaamalla niitä harventaen. Satoa tuottavissa puna- tai valkoherukkapensaissa sopiva oksien määrä on noin kymmenen kappaletta. Pensaasta poistetaan joka kevät muutama vanha oksa, jolloin syntyy tilaa aina uusille satoikään tuleville oksille ja pensas pysyy elinvoimaisena. Pensaiden oksat leikataan aina mahdollisimman alhaalta jättämättä oksantynkiä, joista laho voisi saada alkunsa.

Maan sulaessa roudasta on marjakasvienkin lannoittamisen aika. Satoa tuottaville marjoille ja hedelmille tarkoitetulla Luonnonlannoitteella varmistetaan uuteen kasvuun tarvittavien ravinteiden riittävyys. Puiden lannoittamiseen sopii hyvin tapa, jossa puun ympärille rautakangella lyötyihin reikiin laitetaan luonnonlannoiterakeita.

Marjapensaat ja koristekasvit lannoitetaan sekoittamalla rakeet pintamultaan tai peittämällä ne ohuella kerroksella Puutarhan Mustaa Multaa tai Multakatetta. Multakatetta käytettäessä voidaan lannoitteen annostelua pienentää, koska multakatteesta kasvit saavat osan tarvitsemistaan ravinteista. Kompostoimalla valmistettu multa tai multakate sisältää humusta, joka auttaa parantamaan maan rakennetta.

Käykö katteeksi?

Kasviryhmien maan pinnan kattaminen eloperäisellä eli orgaanisella katteella on helppo ja luonnonmukainen keino siistiä istutusalueet hyvään kuntoon. Kate ehkäisee siemenrikkakasvien kasvua ja alueet pysyvät siistinä pidempään. Ennen katteen levittämistä on maa sen alla puhdistettava huolellisesti juuririkkakasveista. Maan pieneliöt saavat rauhassa tehdä tarpeellista työtään luonnonmukaisen katteen alla ja maa pysyy kuohkeana.

Kaikki eloperäiset katteet vilkastuttavat maan pieneliötoimintaa, parantavat maan rakennetta ja siten myös kasvien viihtyvyyttä. Vilkas pieneliötoiminta maassa on hyödyksi myös silloin kun käytetään lannoittamiseen luonnonlannoitteita. Luonnonlannoitteiden ravinteet vapautuvat kasvien käyttöön vähitellen maan pieneliötoiminnan avulla, eikä kerralla vapautuva ravinnemäärä rehevöitä kasvua liikaa. Ravinteiden huuhtoutumisriski on lisäksi pienempi kuin kemiallisia lannoitteita käytettäessä.

Maan pinnan katteena voidaan käyttää havupuunkuoresta tehtyä kuorikatetta, kompostimultaa, ruohosilppua, kaupasta pussissa ostettua puutarhamultaa tai multakatetta. Lannoittava Puutarhan Multakate soveltuu erityisen hyvin perennojen katteeksi, niille kun paksu kuorikatekerros tuntuu usein liian paljolta.

Unelmien toteuttamisen aika on nyt

Uuden kasviryhmän perustamiseen kevät on hyvää aikaa. Talven aikana syntyneet suunnitelmat on aika toteuttaa. Taimimyymälöiden valikoimat ovat keväällä parhaimmillaan ja kotipuutarhurin into suurimmillaan. Astiataimia voi istuttaa koko kasvukauden ajan, mikäli keväiset viikonloput tuntuvat hupenevan käsistä.

Ensimmäisen ja toisenkin kasvukauden hoitotoimenpiteistä tärkein on uusien istutusten kastelu. Kastelun tulee olla runsasta ja tapahtua riittävän harvoin. Päivittäisellä pintamullan kastelulla houkutellaan uusien juurten kasvua maan pintaan, jolloin kastelua tarvitaan jatkossakin aivan varmasti. Koko kasvualustakerroksen runsaalla kertakastelulla saavutetaan paljon nopeammin aika, jolloin kasvit selviytyvät pitkistäkin poutajaksoista ilman kastelua.

Kesäkukilla väriä elämään

Yksivuotisilla kesäkukilla saadaan pihassa ja parvekkeella nopeasti ja helposti väriä sinne, missä sitä kaivataan. Ruukkua valitessa kannattaa muistaa, että istutusastian on hyvä olla riittävän suuri, jotta kasvit viihtyvät ja hoito helpottuu. Isommassa ruukussa kasvien kastelun tarve on vähäisempi, kun vettä pidättävää kasvualustaa on enemmän.

Kun käytetään ryhmäkasveille kehitettyä riittoisaa erikoismultaa, kuten Biolan Multa Kesäkukille, erillistä salaojaa astian pohjalla ei tarvita, koska multa sisältää ilmavuutta lisäävää kevytsoramursketta. Hyvä kesäkukille tarkoitettu erikoismulta kostuu kuivuttuaankin helposti uudelleen.

Kesäkukkia istutettaessa ruukun pohjalle laitetaan multakerroksen päälle pieniä kasoja luonnonlannoiterakeita, jotka peitetään ohuella multakerroksella ennen kasvien istuttamista. Kukka-astioita, joissa on varastolannoitus voidaan kastella pelkällä vedellä ja kasvit jaksavat kukkia koko kesän.

Jaa artikkeli