Joulukuussa suomalaisten kasvisten käyttö painottuu juureksiin. Joulun juhlapöytäänkin juurekset kuuluvat. Rosollia, lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkoa syö lähes jokainen. Makeista laatikkoruoista ja tutusta juuressalaatista ei ole mitään syytä luopua, vaikka lisäksi kokeilee jotain uuttakin.

Lounaismurteissa laatikot ovat ruotsin låda-sanan mukaisesti looria, koska niitä on paistettu kulmikkaissa paistoastioissa. Jo ennen uunien aikakautta tehtiin puddinkeja eli vanukkaita. Ne kypsennettiin liinaan käärittyinä kattiloissa. Puddinkien ohella toisena esikuvana nykyisille laatikoille ovat toimineet länsieurooppalaiset pateet. Talonpoikaisessa keittiössä puddingit ja pateet muotoutuivat herkullisiksi laatikoiksi.

Pohjanlahden molemmin puolin on tehty nauris-, porkkana-, maksa- ja kaalilaatikoita, myöhemmin makaroni- ja silakkalaatikoita. Joulupöydän hämäläinen eli imelletty perunalaatikko ja makea lanttulaatikko ovat vanhoja suomalaisruokia, vaikka muut laatikkoruoat onkin saatu länsinaapurilta. Ehkäpä tänä jouluna voisikin panostaa juuri näiden omimpien laatikkojemme valmistamiseen aivan kokonaisista lantuista ja kuoripäällisistä perunoista alkaen.

Paahda uunissa, leivo piirakka, tarjoa salaattina

Helppo tapa kypsentää juureksia on paahtaa niitä uunissa. Kuori ja lohko erilaisia juureksia ja paahda ne voidellussa vuoassa uunissa. Pyöräytä mukaan tilkka öljyä ja mausteita. Hunaja ja fetajuustokuutiot tekevät uunijuureksista täyteläisen ruokalajin.

Punajuuri sopii joulunaikaan jo värinsä puolesta. Kylmänä kautena maistuu punajuuri-hapankaalipiirakka teen tai glögin kanssa. Tuttujen porkkanan, punajuuren ja lantun lisäksi kannattaa jouluna tarjota esimerkiksi juuriselleriä. Keitä selleriviipaleet ja kokoa salaatiksi yhdessä fenkolin kanssa.

Mustajuuri, piparjuuri, palsternakka ja moni muu

Hienostunutta tarjottavaa vaikkapa uudenvuoden juhliin saat mustajuuresta tai maa-artisokasta. Piparjuuri puolestaan maustaa joulukalojen ja riistaruokien kastikkeita. Yksi upeimman makuisista juureksista on palsternakka. Keitä ja soseuta palsternakka pyreeksi ja tarjoa äyriäis- tai linturuokien kanssa. Sosekeittona palsternakka tuoksuu ja maistuu taivaallisen hyvältä.
Uudet joulunajan juuresohjeet saat ohessa ja lisää tuttuja ja uudempia ohjeita osoitteesta www.kotimaisetkasvikset.fi.

Pikkuvinkkejä joulujuuresten käyttöön:

  • Hienoksi raastettu punajuuri tai säilykepunajuuren liemi antaa graavikalalle jouluisen värin.
  • Raikkaan maun rosolliin saat tuoreesta mintusta.
  • Neilikka, inkivääri, muskotti, timjami ja rosmariini sopivat joulujuuresten mausteiksi.
  • Manteli- ja pähkinärouheet antavat juuresruokiin uutta vivahdetta.

Juuresfaktaa:

  • Suomalainen syö juureksia keskimäärin 11,5 kg/v. Tästä porkkanan osuus on lähes 9 kiloa. Kakkosena tulee lanttu 1,3 kilon kulutuksella, kolmantena punajuuri ja neljäntenä selleri.
  • Joulukuussa juuresten menekki suunnilleen kolminkertaistuu muihin kuukausiin verrattuna.
  • Tuoreiden juuresten lisäksi kauppojen hedelmä- ja vihannesosastoilta voi ostaa juuressoseita, jotka nopeuttavat ja helpottavat laatikoiden valmistusta. Lisäksi monien ruokakauppojen pakastealtaista löytyy paistovalmiita, raakapakastettuja peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikkoaineksia.

Joulun ajan juureksia hieman uudella tavalla:

Punajuuri-hapankaalipiirakka

Pohja:
50 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kylmää perunasosetta

Täyte:
500 g raakoja punajuuria
1 sipuli
tilkka öljyä
300 g hapankaalia
2 dl ruokakermaa
2 munaa
suolaa, pippuria
tuoretta timjamia/persiljaa

Nypi pohjataikinaa varten margariini ja vehnäjauhot keskenään murumaiseksi seokseksi. Lisää perunasose sekoittaen. Siirrä taikina jääkaappiin vetäytymään.
Kuori punajuuret ja raasta hienoksi raasteeksi. Käytä mielellään ohuita suojakäsineitä, etteivät kädet värjäydy. Kuori ja hienonna sipuli.
Kuumenna öljy pannulla. Lisää sipulisilppu ja punajuuriraaste. Kuumenna käännellen muutaman minuutin ajan. Lisää hapankaali ja anna seoksen hautua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Siirrä eri astiaan jäähtymään.
Sekoita kermaan munat ja mausteet. Yhdistä seos muuhun täytteeseen kevyesti käännellen. Voitele piirakkavuoka (halkaisija noin 26 cm).
Taputtele pohjataikina piirakkavuokaan tasaiseksi kerrokseksi ja nosta taikinaa myös reunoille.
Esipaista pohjaa 175 asteessa viiden minuutin ajan.
Lisää täyte piirakkapohjalle ja jatka paistamista noin 40 minuutin ajan.
Tarjoa piirakka lämpimänä iltapalana teen, glögin tai jouluoluen kanssa.

Feta-juurespaistos

4 porkkanaa
4 palsternakkaa
1 lanttu
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa, pippuria
tuoreita timjamin, rakuunan tai persiljan oksia
200 g kuutioitua fetajuustoa
Lopuksi:
juoksevaa hunajaa

Kuori ja paloittele juurekset isohkoiksi kuutioiksi. Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä. Siirrä juurespalat vuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla sekä yrtinoksilla.
Paahda aineksia 200-asteisessa uunissa kaikkiaan noin tunnin ajan. Lisää fetakuutiot juuresten joukkoon käännellen noin puolivälissä ja valele ruokaan lopuksi juoksevaa hunajaa.
Tarjoa feta-juurespaistosta kalkkunan, porsaanliharuoan tai broilerin lisäkkeenä.

Selleri-fenkolisalaatti

1 juuriselleri (kuorineen noin 750 g)
1 salaattifenkoli
2 omenaa
1 sitruuna
3 rkl kylmäpuristettua öljyä
suolaa, pippuria
ripaus sokeria

Leikkaa juuriselleri neljään lohkoon ja poista kuoriosat. Leikkaa lohkot hyvin ohuiksi viipaleiksi. Keitä selleriviipaleita suolalla maustetussa vedessä noin 8 minuuttia.
Puolita fenkoli ja ota vihreät osat erilleen. Leikkaa vaaleat osat viipaleiksi. Keitä paloiteltua fenkolia suolalla maustetussa vedessä noin 4 minuuttia. Jäähdytä kasvikset.
Puolita omenat, poista siemenkodat ja leikkaa viipaleiksi.
Asettele salaatinainekset limittäin omenaviipaleiden kanssa laakealle tarjoiluvadille.
Puserra sitruunasta mehu ja lisää joukkoon öljyä sekä suolaa, pippuria ja sokeria. Valele kastike salaattiainesten päälle.
Hienonna fenkolin vihreät osat ja ripottele salaatin päälle. Tarjoa liha-, kana- tai kala-aterian lisäkkeenä.
Vinkki: Voit käyttää fenkolin myös keittämättömänä.

Jaa artikkeli