Kesä on edennyt loppusuoralle. Vihannesten kasvu ei ole ollut mutkatonta tänä vuonna. Monen kasvin kasvuun lähtö viivästyi viileän alkukesän vuoksi ja tämän jälkeen heinäkuun sateet koettelivat niin viljelykasveja kuin niitä viljeleviä puutarhureita. Kesän viimeisen kuukauden aikana on vielä mahdollisuus kiriä kiinni aikataulua ja varmistaa vihannesten laatua. Kasvisten viljelijät toivovat elokuuksi aurinkoisia, lämpimiä ja kuivia sääjaksoja, jotta kasvu jatkuisi loppuun asti ja sato saataisiin korjattua ensiluokkaisena.

Loppukesän aikana kasvisten kuoret vahvistuvat ja esimerkiksi sipuli saa kullankeltaisen suojaavan kuorensa. Kaalikasvit kasvattavat edelleen ympärysmittaansa ja juureksien pituus ja paino lisääntyvät. Lämmöstä ja pitkästä kasvukaudesta pitävät kasvikset, kuten pavut, kurpitsat ja maissi, saavuttavat satokypsyyden vasta elokuussa. Syksyä lähestyttäessä kaikki kasvikset ovat ladattuja täyteen kesän energiaa ja aromiyhdisteitä. Ne sisältävät runsaasti myös meille ihmisille hyödyllisiä suojaravintoaineita: vitamiineja, flavonoideja ja kivennäisaineita.

Omatekoinen maistuu hyvälle

Sadonkorjuuaikana herkutellaan itse valmistetuilla ruuilla. Raaka-aineet ovat samanaikaisesti sekä laadultaan parhaimmillaan että hinnoiltaan edullisimmillaan. Esimerkiksi maukas neljän kaalin gratiini syntyy ruusu-, kukka-, parsa- ja kyssäkaalista. Se maistuu herkulliselta sellaisenaan tai liharuoan kanssa. Tätä gratiinia voi muuttaa kasvisten saatavuuden ja omien mieltymysten mukaan vaihtamalla pääraaka-aineita. Esimerkiksi hiukan myöhemmin syksyllä kauppoihin saapuvat ruusukaalit voi vaihtaa muihin kaaleihin tai vaikkapa fenkoliin alkukaudesta.

Juuresherkuista erityisen värikäs on lasagnen tapaan valmistettava punajuurilasagnette. Makeutta ja aromia siihen tuo vuoden vihannes, palsternakka. Sadonkorjaajan kannattaa myös muistaa, että kaaleista, sipulista ja juureksista syntyy herkullisia kahvipöydän suolapaloja tai illanistujaisten pääruokaa, joka tarjotaan värikkään salaatin ja miedon punaviinin kera. Syksyn herkkuja maistelemaan kannattaa kutsua joukko ystäviä. Hämärtyvät illat tarjoavat herkkuineen otollisia hetkiä yhdessäoloon ja herkutteluun.

Sadonkorjuufaktaa:

Vihannesten ja ruokaperunan viljelyalasta (n. 18 000 ha) pääosa korjataan elokuun lopun ja lokakuun alun välisenä aikana joko suoraan myyntiin tai edelleen varastoitavaksi talven varalle. Tärkeimmät sadonkorjuuajan tuotteet ovat peruna, kaalikasvit, sipuli ja juurekset.

Sadonkorjuuaikana Suomi on lähes kaikkien vihannesten osalta omavarainen. Sadonkorjuuaikana saadaan esimerkiksi maissia, papuja, lehtiselleriä ja purjoa kotimaisina. Kaupallista vihannesviljelyä on Ahvenanmaalta Lapin läänin eteläosiin. Omatarveviljelyä on tätäkin pohjoisempana.

Viilenevät, mutta aurinkoiset säät loppukesästä edistävät kasvien tuleentumista, millä tarkoitetaan sitä, että kasvit kypsyvät ja keräävät meheviin osiinsa mahdollisimman paljon hiilihydraatteja ja suojaravintoaineita. Kasvisten kuorikerrokset vahvistuvat ja muun muassa perunaan muodostuu riittävästi tärkkelystä, jotta esimerkiksi perunanmuusin valmistus onnistuu jälleen. Hyvin tuleentunut syksyllä korjattu kasvis säilyy selvästi paremmin kuin kesän aikana korjatut kasvikset. Kasvisten säilöntäohjeita löytyy www.kotimaisetkasvikset.fi -sivuilta.

Mehevä punajuurilasagnette
4 isoa punajuurta
1 palsternakka
1 iso purjo
2 tl öljyä
0,5 tl suolaa
0,5 tl rouhittua pippuria
1 rkl kuivattua timjamia
0,5 dl vehnäjauhoja
7 dl vettä
1 pkt (200-250 g) voimakasta sulatejuustoa (esim. Koskenlaskija viherpippuri tai sinihome)
0,5 pss (200 g) piccolo lasagnea (Torino)

Pinnalle:
1-2 dl juustoraastetta
tuoretta timjamia

Kuori punajuuret ja palsternakka. Leikkaa ne ohuiksi suikaleiksi tai raasta karkeaksi raasteeksi. Halkaise purjo ja huuhtele hyvin. Leikkaa purjonpuolikkaat viipaleiksi.
Kuumenna öljy tilavassa pannussa ja kuullota kasviksia siinä noin 10 minuuttia.
Mausta ja ripottele pannuun jauhot. Kääntele kasviksia, jotta jauhot levittyisivät ympäri kasviksia.
Kaada pannuun vesi ja sekoita, kunnes seos alkaa kiehua. Pienennä lämpötilaa ja keitä noin 3 minuuttia välillä sekoittaen.
Lisää juusto nokareina ja sekoita, kunnes juusto on sulanut. Tarkista maku.
Levitä pasta uunivuokaan ja kaada päälle punajuurikastike. Sekoita aineksia kevyesti nostamalla. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Kypsennä lasagnettea uunissa 175 asteessa noin 40 minuuttia. Nosta pois uunista ja anna vetäytyä noin 10 minuuttia ennen tarjoamista.
Ripottele pinnalle tuoretta timjamia juuri ennen tarjoilua.

Neljän kaalin gratiini

200 g ruusukaaleja
200 g kukkakaalia
200 g parsakaalia
200 g kyssäkaalia
3 dl kasvislientä (kuutiosta)
1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä (tai pähkinöitä tai manteleita)
1 dl maitoa
0,5 dl vehnäjauhoja
2 dl voimakasta juustoraastetta
0,5 tl yrtti-pippuriseosta
0,5 dl silputtuja yrttejä

Puhdista ruusukaalit. Leikkaa kukka- ja parsakaali kukinnoiksi. Kuori ja paloittele parsakaalin varsiosa. Kuori kyssäkaali ja suikaloi kaali.
Kuumenna kasvisliemi kattilassa ja kypsennä kaaleja siinä lähes kypsäksi (n. 10 minuuttia).
Nosta kaalit keitinliemestä uunivuokaan. Ripottele päälle auringonkukansiemenet. Pähkinöitä kannattaa hiukan rouhia.
Ravista kannellisessa purkissa maito ja jauhot sekaisin ja kaada seos koko ajan sekoittaen kuuman kaalien keitinliemen joukkoon. Keitä miedolla lämmöllä noin 3 minuuttia välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon juustoraaste ja mausteet. Kaada kastike kaaleille.
Paista gratiinia uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes kuorrutuskastike on saanut kauniin värin.

Sadonkorjaajan piirakka

Pohja:
2 dl maitoa
15 g (1/3 palaa) tuorehiivaa
n. 3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
0,5 tl suolaa
0,5 dl juoksevaa margariinia tai öljyä

Täyte:
300 g parsakaalia
1 sipuli
1–2 porkkanaa
1 kesäkurpitsa (n. 200 g)
1–2 (punaista) paprikaa
öljyä paistamiseen
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
0,5 tl viispippuria
1 rkl silputtua oreganoa tai basilikaa

Päälle:
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
(1 dl juustoraastetta)

Valmista pohjataikina. Murenna hiiva kulhoon ja kaada päälle hiukan maitoa.
Sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää loput maidosta, lähes kaikki jauhot, kauraleseet, suola ja margariini. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Lisää tarvittaessa jauhoja, mutta taikina saa olla pehmeää. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota täytteen valmistumisen ajan.
Valmista täyte. Paloittele parsakaalin kukinnot pienemmiksi. Kuori parsakaalin kova varsi ja suikaloi varsi ohuiksi suikaleiksi. Kuori sipuli ja porkkanat ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Suikaloi myös kesäkurpitsa ja puhdistetut paprikat.
Kuumenna öljy tilavassa pannussa ja kuullota siinä parsakaalin varsisuikaleita, porkkanoita ja sipulia noin 5 minuutin verran välillä sekoittaen. Älä ruskista.
Lisää paprikat ja parsakaalinkukinnot ja jatka kypsennystä sekoitellen toiset 5 minuuttia eli kunnes kasvikset ovat hiukan pehmentyneet.
Mausta paprikajauheella, suolalla, pippuriseoksella ja oreganolla. Anna jäähtyä hieman.
Taputtele pohjataikina jauhotetuilla käsillä piirakkavuoan (halkaisija n. 28 cm) pohjalle ja reilusti reunoille. Taikina saa vaikka hiukan tulla reunan yli.
Levitä kasvikset taikinan päälle vuokaan.
Sekoita kerma ja munat sekaisin ja valuta kasviksille. Ripottele pinnalle halutessasi juustoraastetta.
Kypsennä piirakkaa 200 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla noin 30 minuuttia, kunnes reunat ovat kauniin ruskeat ja täyte hyytynyt. Anna piirakan levähtää hetki uunista ottamisen jälkeen. Tarjoa piirakka lämpimänä.
Vinkki: Vaihda. Saat maukkaamman pohjan piirakalle kun vaihdat osan vehnäjauhoista sämpyläjauhoihin.

Jaa artikkeli