Elokuun nimikkokasveiksi on valittu nauhukset ja pensasmustikka. Keltakukkaiset nauhukset ovat loppukesän näyttävimpiä perennoja. Nauhukset houkuttelevat kukkiinsa runsaasti päiväperhosia. Pensasmustikka puolestaan alkaa tuottaa satoa. Sen marjat ovat nyt kypsymässä parhaimmilleen. Jos elokuun nimikkokasveja ei vielä pihasta löydy, niitä voi halutessaan istuttaa vaikka heti. Astiataimien istuttaminen käy vaivattomasti keväästä myöhäiseen syksyyn asti.

Nauhusten, Ligularia, suku on moni-ilmeinen. Niiden kukat ovat keltaisia, mutta lehtien ja kukintojen muodot vaihtelevat paljon. Nauhukset jaetaan kukintonsa perusteella kolmeen ryhmään: kapeat ja korkeat tähkämäiset kukinnot, litteänleveät huiskilot ja näiden välimuotona kartiomaiset kukinnot.

Nauhuksilla nopeasti näyttävyyttä

Nauhukset peittävät nopeasti kasvupaikkansa suurilla ja koristeellisilla lehdillään. Kasvualustan pitää olla puoli metriä paksu ja hyvin vettä pidättävää. Kasveille sopii sekä hapan että voimakkaasti kalkittu maa, kunhan se vain on runsasravinteista. Parhaiten nauhukset viihtyvät puolivarjossa suojattuna pahimmilta helteiltä.

Suurikokoisia nauhuksia voi istuttaa yksittäiskasveiksi, pieniin ryhmiin tai esimerkiksi aidanteiksi. Jos multakerros on paksu, isoja taimia voidaan istuttaa jopa metrin välein.

Nauhukset ovat helppohoitoisia, sillä peittävä lehdistö jättää rikkaruohot alleen. Vahvat kukkavarret pysyvät pystyssä ilman tuentaa. Nauhukset ovat talvenkestäviä Lapissakin, missä myöhäisimmät lajikkeet eivät tosin ehdi kukkia. Yhdistelemällä eri lajikkeita nauhusryhmä kukkii heinäkuun puolivälistä lokakuuhun asti.

Nauhuksissa valinnanvaraa

Lapinnauhus, Ligularia ¹Hietala¹, kukkii aikaisin ja sietää hyvin erilaisia kasvuolosuhteita. Isonauhus, Ligularia macrophylla, viihtyy aurinkoisilla ja jopa välillä kuivuvilla paikoilla. Muita aikaisin kukkivia ovat valtikkanauhus, siperiannauhus, nukkanauhus, kuljunnauhus ja aurinkonauhus.

Syksyä värittävät huiskunauhus, loistonauhus ¹Striking Yellow¹, soihtunauhus, herttanauhus ja kallionauhus. Ennen niitä kukkivat komeanauhus ja peikonnauhus. Kukinta-ajankohdan, kukinnon muodon ja värin lisäksi nauhuksen valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota lehdistöön. Lajikkeita voi ryhmitellä melko vapaasti keskenään. Ainoastaan huiskunauhus on pidettävä muista erillään, sillä se leviää voimakkaasti.

Pensasmustikalla herkuttelemaan

Maa- elintarviketalouden tutkimuskeskuksen jalostustyön tuloksena on viljelyyn saatu kestäviä pensasmustikoita, joiden pakkasenkestävyyttä on lisätty risteyttämällä pohjoisamerikkalaiseen pensasmustikkaan kotoista juolukkaamme. Lisäksi meillä menestyy useita amerikkalaisia keskikorkeita mustikkalajikkeita.

Pensasmustikka on happaman maan kasvi. Se viihtyy tuulensuojaisella ja aurinkoisella paikalla. Kastelusta on huolehdittava hyvin, sillä kasvin pieni juuristo on maan pinnassa. Pensasmustikkaa lannoitetaan varovasti ja suojataan talveksi jyrsijöiltä. Hyvän marjasadon varmistamiseksi pitää samalle paikalle istuttaa vähintään kahta eri lajiketta.

Pensasmustikka on sekä hyöty- että koristekasvi. Sen hyvän makuiset ja monikäyttöiset marjat kypsyvät elokuussa. Pensaan kiiltävä lehdistö kaunistaa pihaa koko kesän ja ehdoton huippukausi on syksyn leiskuva ruska. Matalia varpumustikkalajikkeita ¹Hele¹ ja ¹Tumma¹ käytetään maata peittävinä koristekasveina. Varsinaisia marjalajikkeita ovat alle metrin korkuisiksi jäävät ¹Aino¹ ja ¹Alvar¹ sekä amerikkalaiset North-lajikkeet. Monikäyttökasveiksi voidaan luokitella noin metrin korkuisiksi kasvavat Siro- ja Sine-lajikkeet, joissa yhdistyvät marjantuotanto- ja koristeominaisuudet.

Kuukauden kasvit valitsee Taimistoviljelijät ry. Jokaiselle kuukaudelle nimetään puuvartis- ja perennalaji tai -suku. Valinnalla halutaan nostaa esiin kestäviä ja ajankohtaisia kasveja sekä muistuttaa, että puita, pensaita ja perennoja voi istuttaa koko kasvukauden ajan

Jaa artikkeli