Puutarhuri saa työlleen vastinetta sadon kypsyttyä. Ei kuitenkaan ole kovin palkitsevaa, jos kasvit ovat kitukasvuisia, sato jää pieneksi tai on tautien vaivaamaa. Syitä epäonnistumiseen voidaan etsiä lähinnä maan rakenteesta. Kalkituksen vaikutus maan toimintaan ja elävyyteen on monessa yhteydessä todettu. Kalkitus vaikuttaa positiivisesti maan ominaisuuksiin. Maan rakenne paranee ja ravinteet, niin maan luontaiset kuin lannoitteiden sisältämät, ovat helpommin kasvien otettavissa.
Maan rakenne muodostuu monen tekijän summasta. Perustan luo maassa olevat erikokoiset hiukkaset, niiden keskinäiset sidokset ja ryhmittymät sekä näiden väliset erikokoiset huokostilat. Maalaji ja eloperäisen aineksen määrä vaikuttavat maan rakenteeseen. Monet kemialliset, fysikaaliset ja biologiset toiminnat sekä viljelytekniset ratkaisut vaikuttavat lopullisen rakenteen muodostumiseen.
Maan rakennetta voidaan arvioida tietyin tunnusmerkein. Maan vedenläpäisykyky on merkki maan toimivuudesta. Puutarhapalstan tulisi kuivua keväällä suhteellisen aikaisin ja tasaisesti. Sateiden jälkeen pintavesilätäköiden tulisi hävitä vuorokauden sisään sateesta. Maan tulisi kestää varovaista kastelua ja pehmeää sadetta liettymättä. Maan rakenne ei toimi, jos kylvöalusta kovettuu sateen jälkeen läpeensä. Hyvärakenteisen maan muokkaaminen on kevyttä. Maan rakenteeseen vaikuttaa myös humuspitoisuus, ojitus ja viljelykierto.
Maan rakenteen vaikutus satoon on varsin huomattava. Huonorakenteinen maa on kohtuullinen kasvualusta vain hyvin kapealla kosteusalueella. Mitä enemmän kosteusolot poikkeavat ihanteellisesta, sitä varmemmin sato epäonnistuu. Puutarhan hoidossa tulisi pyrkiä säilyttämään maan hyvä rakenne. Toimivan huokoston ylläpitäminen ja kestävän mururakenteen muodostaminen ovat eduksi kaikessa viljelytoiminnassa.
Maan rakenteeseen huomio
Maan rakennetta kannattaa arvioida säännöllisesti. Näin voidaan välttää pahimmat ongelmat. Jos rakenne on päässyt heikkenemään, vaatii vaurioiden korjaaminen suhteellisen pitkän ajan. Maan vedenläpäisykyvyn tehokkuutta voi arvioida keväällä sulamisvesien aikaan sekä reippaiden sateiden jälkeen. Mitä nopeammin vesi läpäisee maan sen paremmassa kunnossa maan on. Rakennetta voi arvioida myös silmämäärin. Lapiolla otetaan maasta näyte, josta havainnoidaan mm. juuriston kasvutapaa, eloperäisen aineksen ja lierojen määrä sekä mururakennetta.
Maan rakenteen säilyminen ja paraneminen vaatii säännöllistä kalkitusta ja toimivaa kuivatusta. Suomen maaperä on luontaisesti hapan. Viljelysmaan keskimääräinen happamuus (pH-luku) on noin 5,7, kun tavoite-pH -luvut ovat 6,3 – 6,5. Kalkitus vähentää haitallista happamuutta. Happamuus haittaa oleellisesti lähes kaikkien ravinteiden saantia. Erityisen hankala on fosfori, joka muuttuu vaikealiukoiseksi, kun pH-luku laskee alle kuuden. Ravinteiden käyttökelpoisuuden kannalta maan optimi-pH on noin 6,5.
Kalkituksen vaikutus maan rakenteeseen on selvin savimailla, joissa mururakenteen muodostuminen voimistuu, kun maata kalkitaan. Kalkitus vaikuttaa myös eloperäiseen ainekseen. Sen määrä kasvaa ja samalla hajotustoiminta nopeutuu ja tehostuu. Eloperäisen aineksen hajotuksessa syntyy humusta, joka sopivissa olosuhteissa pystyy sitomaan runsaasti ravinteita kasveille käyttökelpoiseen muotoon.
Useat maaperäeliöt kuten bakteerit ja erityisesti lierot, ovat arkoja happamuudelle. Ne vaativat viihtyäkseen hyvin kalkitun maan. Huomionarvoista on se, että palkokasvien typenotossa elintärkeät juurinystyräbakteerit reagoivat myös happamiin olosuhteisiin samoin kuin typen kiertokulussa vaikuttavat nitrifikaatiobakteerit. Ne eivät toimi riittävän tehokkaasti, jos ollenkaan, happamassa maassa.
Kalkitus on ensiarvoisen tärkeä maanparannustoimi, jonka voi tehdä lähes milloin vaan. Paras kalkitusaika on syksyllä, sadonkorjuun jälkeen ennen syysmuokkausta. Hyötyä saavutetaan jo seuraavan kasvukauden aikana, kun kalkki on jo syksyn ja talven aikana vaikuttanut happamuutta alentaen. Keväällä on mainiota kalkita hangen päälle. Lumi sulaa paria päivää aikaisemmin ja kalkitulle palstalle voi päästä muokkaustoimiin vähän aikaisemmin. Maan muokkauksen yhteydessä kalkki sekoittuu kasvukerrokseen. Sulamisvesien mukana ei juurikaan kalkkia huuhtoudu. Kasvukauden aikana voi kalkita kesantopalstat. Suoraan kasvustoon kalkitsemista ei kannata tehdä, koska suuri osa kalkista voi jäädä kiinni kasviin etenkin jos levitysolosuhteet ovat kosteat.
Tarvittavan kalkkimäärän voi täsmällisimmin laskea viljavuusanalyysin perusteella. Analyysejä tekee mm. Viljavuuspalvelu Oy Mikkelissä. Kalkita voi myös arviokaupalla. Tällöin on kuitenkin hyvä eloperäisen aineksen määrä, koska se vaikuttaa levitettävää kalkkimäärää kasvattaen. Ilman viljavuustutkimusta voidaan kasvualusta kalkita seuraavan ohjeen mukaan. Peruskalkitukseen käytetään magnesiumpitoista kalkkikivijauhetta, dolomiittikalkkia tai rakeista puutarhakalkkia 50 – 90 kg/100 m2. Ylläpitokalkitukseen kalkkia on syytä levittää 30 – 50 kg/100 m2 3 – 5 vuoden välein.
Vanhoja nurmia vaivaa usein sammaloituminen, mikä ei kuitenkaan johdu suoraan happamuudesta, vaan sen välillisistä vaikutuksista. Vanhan nurmen hapan kasvu-alusta on usein rakenteeltaan kovin huonoa, se on tiivistynyttä ja ravinteet pidättyvät tiukasti happamaan maahan. Olosuhteet ovat muuttuneet edullisiksi sammaleelle. Ensiavun sammaloitumiseen saa erityisesti sammaleen poistoon kehitetyistä tuotteista. Pahoin sammaloitunut nurmi on kuitenkin syytä perustaa uudelleen ja kalkita kasvualusta kunnolla.
Sari Yli-Savola
KALKITUSYHDISTYS
www.kalkitusyhdistys.net
Lisätietoja
www.viljavuuspalvelu.fi
www.kemira.com
www.nordkalk.com
www.saxomineral.fi
