Kultarannan harmaadouglaskuusi on valittu historiallisen puutarhan tunnuskasviksi. Suomessa harvinainen, lähes satavuotias puuvanhus lienee peräisin Pietarista ja se edustaa puiston alkuperäistä ja vanhaa kasvillisuutta. Tunnuskasvi julkistetaan kansallisen kasvigeenivaraohjelman 10-vuotisjuhlaseminaarissa.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n koordinoima Suomen kansallinen kasvigeenivaraohjelma myöntää Historiallisen puutarhan tunnuskasvi -arvonimiä, joiden tavoitteena on lisätä ymmärrystä vanhojen kasvien arvosta osana historiallista puutarhaa. Nyt arvonimen saa Kultarannan huvilatilalla kasvava harmaadouglaskuusi.

Lähes satavuotiaat, jyhkeät ja sinivihreyttä huokuvat harmaadouglaskuuset ovat Kultarannan vanhimpia havupuita, jotka on istutettu puiston rakentamisen alkuvaiheessa 1910-luvun lopulla. Alfred Kordelinin rakennuttaman Villa Kultarannan ympäröivät laajat puistoalueet ovat maankuulujen puutarha-arkkitehtien Svante ja Paul Olssonin suunnittelemia. He tekivät tuolloin paljon taimihankintoja pietarilaisesta Regel & Kesselringin taimistosta, ja myös Kultarannan harmaadouglaskuuset ovat todennäköisesti sieltä hankittuja.

Kultarannan kasvi-inventointi avasi historiaa

Tunnuskasvi valittiin Kultarannan huvilatilan puutarhurin, hortonomi AMK Terho Marttilan hiljattain tekemän Kultarannan puutarhakasvillisuuden inventoinnin pohjalta. Inventointi on Hämeen ammattikorkeakoulun maisemasuunnittelun koulutusohjelman opinnäytetyö.

– Vaikka harmaadouglaskuusi on kotoisin Pohjois-Amerikan Kalliovuorilta, laji on menestynyt Kultarannan puistossa hyvin. Puut ovat hyväkuntoisia ja niille tyypillinen neulasten sinivihreä väritys on vahvaa. Tunnuskasviksi valittu puuyksilö on menestynyt niin hyvin Kultarannan kallioisella rinteellä, että lähellä kasvaa useita siementaimia, Marttila kuvailee.

– Kultarannan vierailijoista on otettu vuosikymmenten aikana useita valokuvia puiden edustalla, sillä ne ovat tarjonneet hyvän taustan valokuville. Alfred Kordelinin patsas on myös sijainnut puiden edustalla, Marttila pohtii puiden merkitystä.

MTT:n tutkija Merja Hartikainen kiittelee Kultarannan puutarhakasvillisuuden inventointia, jossa on etsitty ansiokkaasti tietoa kasvien iästä ja hankintapaikoista eri lähteitä käyttäen. – Tällaisen selvityksen pohjalta on helpompi ymmärtää kunkin kasvin merkitys puutarhassa. Tämä on tärkeää varsinkin silloin, kun puutarhassa suunnitellaan muutostöitä, Hartikainen sanoo.

Yleisön ihailtavana

Kultarannan tunnuskasviksi valittu puuyksilö kasvaa Kultarannan graniittilinnan kaakkoisrinteen reunalla, lehmuskujanteen pohjoispäässä. Tunnuskasvia pääsee katsomaan läheiseltä näköalapaikalta. Tunnuskasville laadittua esitettä on saatavilla Kultarannan puutarhaopastuksista vastaavalta Naantalin Matkailu oy:n oppailta. Esitteen voi tulostaa myös Suomen kansallisen kasvigeenivaraohjelman sivulta.

– Esitteellä haluamme herättää yleisön kiinnostusta ylipäätään vanhoihin puutarhakasveihin ja nostaa niiden arvostusta. MTT:n geenivaratutkijoille on ollut erityinen ilo olla yhdessä valitsemassa Kultarannan puutarhureiden kanssa tunnuskasvia valtakunnan tunnetuimmalle historialliselle puutarhalle, MTT:n tutkija Maarit Heinonen summaa.

Viime vuonna ensimmäisen Historiallisen puutarhan tunnuskasvin arvon sai erityislaatuinen jalosyreeni Annalan Puutarhassa Helsingissä.

.

Jaa artikkeli