Syyskuun keskilämpötila oli koko maassa selvästi tavanomaista korkeampi. Lukemat ovat maan länsiosassa ja Lapissa yli kolme astetta pitkäaikaista keskiarvoa korkeampia, mikä on harvinaista, Pohjois-Lapissa jopa poikkeuksellista. Kuukauden sademäärässä oli suurta alueellista vaihtelua. Ilmatieteen laitoksen mukaan runsaimmin satoi Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa, jossa sademäärä kohosi paikoin yli 150 millimetriin.

Ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston runsaasta 14 asteesta Itä- ja Pohjois-Lapin vajaaseen 9 asteeseen. Päättyneen syyskuun keskilämpötila oli Lapissa ja Länsi-Suomessa muutamilla asemilla korkein tai toiseksi korkein viimeksi kuluneen 50 vuoden aikana. Pienin poikkeama keskilämpötilassa tavanomaiseen nähden oli maan itäosassa, jossa se oli noin kaksi astetta. Koko maan keskilämpötila oli 10,6 astetta, mikä on 2,8 astetta yli pitkäaikaisen keskiarvon. Viimeksi lämpimämpi tai lähes yhtä lämmin syyskuu on koettu maan etelä- ja länsiosassa vuonna 2006.

Kuukauden ylin lämpötila oli 22,7 astetta, ja se mitattiin Seinäjoella 5. päivänä. Kuukauden viimeinen päivä oli poikkeuksellisen lämmin. Ylin lämpötila, 22,3 astetta, mitattiin Porvoossa ja se on myöhäisin 20 asteen ylitys. Kuukauden alin lämpötila -4,9 astetta mitattiin Sallan Naruskassa 4. päivänä ja Utsjoen Nuorgamissa 19. päivänä. Terminen syksy alkoi maan keski- ja pohjoisosassa syyskuun puolivälissä, mikä on selvästi tavanomaista myöhemmin. Poikkeama on maan keskiosassa pari viikkoa, Pohjois-Lapissa noin kuukauden.

Sademäärissä suuria paikallisia eroja

Kuukauden sademäärässä oli suurta alueellista vaihtelua. Ilmatieteen laitoksen mukaan runsaimmin satoi Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa, jossa sademäärä kohosi paikoin yli 150 millimetriin. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna tämä on lähes kaksinkertaisesti. Esimerkiksi Jyväskylän lentoasemalla satoi eniten asema mittaushistorian aikana.

Niukimmille sateille jäätiin Lapin itä- ja pohjoisosassa, jossa sademäärä jäi vajaaseen 50 millimetriin, mikä on selvästi alle pitkäaikaisen keskiarvon. Havaintoasemista eniten satoi Isojoella, jossa kuukauden sademäärä oli 179 millimetriä. Niukimmille sateille jäätiin Inarin Kirakkajärvellä, jossa sadetta kertyi vain 18 millimetriä. Suurin vuorokautinen sademäärä mitattiin heti kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun Kangasniemessä satoi 53,3 millimetriä.

Kuukauden aikana oli muutamia hyvin tuulisia päiviä. Katia-hurrikaanin jäänteistä kehittynyt voimakas matalapaine aiheutti kovia tuulia ja paikoin suuria sademääriä 12.–15. päivänä. Oulun seuduilla pienialaiseen matalapaineeseen liittyneet voimakkaat tuulet aiheuttivat tuulituhoja 27. päivä. Suurin keskituulen tuulennopeus oli Hailuodossa 26 m/s ja puuskissa tuulen nopeus ylsi 33 m/s.

Jaa artikkeli