Suomessa elintarvikkeiden keinotekoiset radioaktiiviset aineet kuten cesium-137, ovat peräisin pääasiassa Tshernobylin onnettomuudesta, joka tapahtui huhtikuussa 1986. Eviran mukaan maataloustuotteissa näiden aineiden pitoisuudet ovat erittäin pienet, mutta muutamissa sienilajeissa cesiumia esiintyy vielä paikoitellen melko korkeinakin pitoisuuksina. Pitoisuudet vaihtelevat huomattavasti mm. laskeuman leviämisajankohdan ja sienilajikkeen ominaisuuksien mukaan.

Evira antaa ohjeita, kuinka radioaktiivista cesiumia voidaan vähentää. Suuri osa cesiumista siirtyy veteen, kun sieniä liotetaan tai keitetään. Vesi kaadetaan pois ruoanlaiton yhteydessä. Käsittely poistaa jopa 70–90 prosenttia cesiumista.

Rouskut keitetään runsaassa vedessä (1 osa sieniä ja 3 osaa vettä) kerran noin 10 minuuttia ja korvasienet kahdesti noin 5 minuuttia. Keitinvesi kaadetaan pois. Sienet huuhdotaan runsaalla kylmällä vedellä. Näin menettelemällä voidaan cesiumia vähentää myös muista sienistä.

Niitä sieniä, joita ei normaalisti keitetä, voidaan esikäsitellä irrottamalla sienistä oma vesi kuumentamalla niitä pannulla. Irronnut neste kaadetaan pois. Huuhtelu pienellä vesimäärällä tehostaa käsittelyä.

Pannulla haudutetut sienet jätetään kosteiksi ennen pakastusta. Sulatettaessa sienistä irtoava neste puristetaan pois. Radioaktiivisuutta voidaan vähentää liottamisella. Kuivattuja sieniä liotetaan kylmässä vedessä vähintään tunnin ajan tai yön yli (10 g sieniä ja vähintään 2 dl vettä). Tuoreita sieniä liotetaan yön yli kylmässä vedessä (100 g sieniä ja 5 dl vettä). Liotusvesi kaadetaan pois

Jaa artikkeli