Perinteisesti aina emännällä on ollut aittojen avaimet. Mutta miksi?
Siksi, että emännän valta on maatalousyhteiskunnassa ulottunut nimenomaan sen kaikkein tärkeimmän vartioimiseen. Aitan.
Isäntä saa hullutella, mutta emännän hulluttelut ovat olleet aivan muuta.
Ei halveksita isäntää lainkaan, vaan kerrotaan emännän velvollisuuksista. Näistä tavaroista, joita päivittäin katselen, pystyn päättelemään monta asiaa.
Kala ja liha ovat olleet tärkeitä ravinnonlähteitä. Jos olisin mennyt kuvitteellisesti sanomaan sepälle, että ei kuule käy kuin tuo soijarouhe minun ruokavaliooni hänen ollessaan suolaamassa lihaa tiinuihin ( isoihin puutynnyreihin) niin tuskinpa olisin tullut ymmärretyksi. Seppä olisi katsonut pitkään ja kysynyt rouvaltaan, että mitä on soija.
Viimeistäänkin tämän pisimmän matkan varrella kaupungista maalle olen ymmärtänyt, että kaikkein lähimpänä kasvanut ruoka on sitä kaikkein tärkeintä ja voimallisinta ja kaikkein halvinta.
Aitta tai osa navetasta oli paikka, jossa talviruokaa ja elintärkeää viljaa säilytetään. Isäntä laski muikkuverkot, kävi pilkillä ja toi saaliin kotiin. Ei täällä köyhästi eletty.
Avaimet ovat sitä varten, että emäntä säännöstelee ruuan laiton. Lukot siksi, että säilytyspaikkoihin ei muilla ole asiaa.
Lukot ovat kauniita kuin myös avaimet. En hävitä niitä koskaan. Vaikka olenkin vaihtanut aittojen lukot uusiin ja moderneihin ja kannan niitä mukanani, ihailen silti niitä vanhoja rakkineita.
Paikallisen tavan mukaan kotona ollessani en lukitse mitään, en edes auton ovia. Kunnioitan täkäläisten käytäntöä luottaa ihmisiin. En lukitse kun käyn apteekissa. En lukitse kun käyn kirjastossa, en lukitse kun käyn ruokakaupassa.
Miksi?
Siksi, että muutkaan eivät tee niin. Olen sopeutunut paikalliseen kulttuuriin. Näyttäisin tollolta, jos tekisin toisin kun muut tekevät.
Eläköön lukkojen kauneus, mutta eläköön myös luottamus, joka tällä leveyspiirillä on vielä voimissaan.
