Saarella, jossa on ennen ollut kalkkikaivos, on oman tyyppisensä kasvisto. Paikoitellen kalkkipitoinen kallio on hyvin lähellä maan pintaa, ja hyvin kalkkisissa paikoissa ei mikä tahansa viihdy. Sen sijaan toiset kasvit suorastaan kukoistavat.
Kalkkikaivokselle menevän tien varrella kasvaa pähkinäpensaita ja niiden alla levittäytyy kevätesikoiden rintama pitkinä nauhoina. Samaan aikaan kukkivat valkovuokot ja tuoksuorvokit. Sinivuokot ovat jo lopettelemassa kukintaansa. Edellämainitut kasvit ainakin siis pitävät kalkkipitoisesta maasta.
Entisen kaivoksen kivisessä louhikossa, jossa ei voisi kuvitella oikein minkään kasvavan, viihtyvät koivut ja ukontulikukat. Ukontulikukkahan vaatii kuivan, soraisen maan, ei ainakaan vetistä paikkaa. Ukontulikukkien keltaiset pötkökukat loistavat lähes fosforinkeltaisina heinäkuussa. Verikurjenpolvi näyttää myös kasvavan hyvin kuivassa kalkkikivikossa. Sen kaunis, pallomainen muoto peittyy aniliininpunaisin kukin heinäkuun loppupuolella.
Puutarhakasveja, joita voi hyvin ajatella kalkkimaalle, ovat japaninlehtikuusi (Larix kaempferi), japaninvaahtera (Acer platanoides) ja erilaiset pähkinäpensaat (Corylus avellana). Pähkinäpensaastahan on kaunis, punertavalehtinen lajike ’Atropurpurea’ ja se korkkiruuvinkäkkärä muoto ’Contorta’. Pensasmagnolian (Magnolia sieboldii) pitäisi myös menestyä. Nämä mainitut viihtyvät tosin vain I- tai korkeintaan II-vyöhykkeellä. Pohjoisen kalkkimaassa viihtyvät esimerkiksi erilaiset koivulajikkeet ja unikot.
Japaninlehtikuusi on varsin viehättävä, yksi lempikasveistani. Se jää pienemmäksi ja sirommaksi kuin euroopanlehtikuusi, ja siinä on hieman harmahtavan vihreät neulaset. Keväällä pienet, purppuranpunaiset kukat ovat suloisia kuin nuken hiuspinnit, ja kävyt näyttävät aivan pieniltä ruusuilta taaksepäin kiertyvine suomuineen. Lehtikuusien ehkä kaikkein mahtavin hetki on kuitenkin syysvärin aikaan. Väri on lämpimän kullankeltainen, ja puu näyttää olevan pörhöllään pehmeiden neulasiensa kera – hykerryttävän lämmin ja kaunis näky.
