Rinteessä oleskelua ja kulkua helpottaa, jos se muotoillaan terasseiksi tai pengermiksi. Kivistä tai betonista rakennetaan tukimuureja, jotka kannattelevat maakerroksia. Tukimuuriin voidaan jättää aukko rappusille, jotta penkereillä pääsee kätevästi kulkemaan. Parhaimmillaan tuloksena on luonnonmuoto, joka on ihmisen täydelliseksi viimeistelemä.

Moni maailman kauneimmista puutarhoista sijaitseekin rinteeseen rakennetuilla terasseilla. Kuninkaalliset, taiteilijat ja tiedemiehet ovat käyskennelleet rinnepuutarhoissa Kaukoidässä, Euroopassa ja Keski-Amerikassa. Massiivisten, ihmiskäden luomien muurien ja villien kasvien yhdistelmä sykähdyttää kaikkia kulttuuriin katsomatta. Terassipuutarhoja onkin rakennettu maailman eri ääriin, ja Babylonin riippuvat puutarhat saattoivat olla niistä ensimmäisiä.

Italian renessanssiajan (1300-1500 -luvut) huvilat sijaitsivat usein silmiä hivelevän näköalan äärellä rinteessä. Rinne haluttiin hyödyntää, joten se muovailtiin muurein, pergoloin ja rappusin. Silloin mäenrinteellä saattoi helposti liikkua ja oleskella. Keksittiin, että pengermät voidaan elävöittää veden leikin avulla. Vesi pulppusi milloin suoraa kanavaa pitkin, milloin kadoten maan uumeniin solisten taas esiin alemmalla terassilla.

Rinnepuutarha on todellakin ilo omistaa. Oma Piha –lehden pihasuunnittelusarjan uusin osa kertoo, miten rakennettuna rinnepuutarhaa om parhaimmillaan.

Lue lisää Oma Piha –lehdestä… Tilaa Oma Piha –lehti, katso tarjous!

Jaa artikkeli