Hauska retkikohde on Annala Helsingin Vanhassakaupungissa. Pian kaksi sataa vuotta vanhaa huvilaa ympäröi laaja, hyvin hoidettu puisto. Helsingin kaupunki on kunnostanut alueen kaupunkilaisten iloksi. Hyötykasviyhdistys isännöi tiloja ja järjestää varsinaisen toiminnan, kaikenlaista puutarhaan liittyvää opastusta ja neuvontaa.

Alueen pohjoisosassa on vuokrattavia viljelypalstoja ja niiden lisäksi lääkeyrttien, värjäyskasvien näytemaita. Puistoon on asetettu esille myös vanhoja Helsingin puistoruusuja, perinneperennoja, keittiökasvimaa, perhospuutarha ja paljon muuta.

Alueen kunnostustöiden yhteydessä ”löytyi” myös romuvarastoksi ajautunut, vuonna 1844 rakennettu orangeria eli talvikasvihuone (kuvassa). Orangeria kunnostettiin, ja nyt Hyötykasviyhdistys talvettaa siellä sisäkukkia ja arkoja puutarhan koristeita. Pistokkaista lisätään vanhoja, hyviksi tunnettuja kasvilajeja ja -lajikkeita, joita sitten halukkaiden on mahdollista ostaa keväisillä taimitoripäivillä.

Annalaan on helppo löytää, se sijaitsee melkein vastapäätä Arabian tehtaita, Hämeenkatu 154 on katuosoite. Rautatientorilta bussit 68, 71, 71V ja 73B ja Hakaniemestä bussi 74. Poikittaisliikennebussi 52 ajaa Munkkiniemen ja Oulunkylän kautta Vanhaankaupunkiin.http://www.hyotykasviyhdistys.fi/annala.shtml

Jaa artikkeli