Jää sulaa jo, sade sulattaa pintaa ja meren liikkeet alapuolta. Enää ei parane edes luistella saareen, kuten yli viikko sitten. Silloin jää oli kirkas ja sen pinta tasainen. Puuterilumi pöllysi heikossa tuulessa ja vilvoitti matkanteosta kuumenneita poskia.

Autoa ei uskalla jäälle enää ajaa, vaan pitää taas turvautua yhteysalukseen. Valmistautukaamme kevääseen.

Kuten Korkeasaaren jääveistokset, kaikki muukin lumi ja jää sulaa ja valuu tippoina maahan. Muuttolintuja on jo nähty, mustavariksia ja kiuruja. Nekin tietävät, että kevät on aikaisessa.

Pääsiäinen tulee pian, jo huhtikuun alussa. Se sopii hyvin, jos näin lauha sää jatkuu. Että olisi pääsiäisenä vielä vähän lunta maassa sulamassa. Silloin kuuluu olla sohjoa.

Jaa artikkeli