Tähän aikaan vuodesta sisäkukat on kovilla, kun lämmitystä lisätään ja huoneilma käy yhä kuivemmaksi ja kuivemmaksi, eikä valosta ole tietoakaan.

Juuri nyt pienikin lisävalo tekee hyvää. Ei tarvita muuta kuin ihan tavallinen työpöydän lamppu. Sellaisiahan on melkein joka taloudessa, ei tarvitse muuta kuin käydä kaivelemassa vähän komeroita. Eikä ne kaupastakaan haettuna maksa paljon.

Töpseli vain seinään ja lamppu asetetaan 30-40 cm kukkien tai kasvin lehvien yläpuolelle. Yksinkertainen muistisääntö voisi olla, että napsauttaa lampun päälle, kun aamulla nousee ylös, ja sammuttaa sen nukkumaan käydessä.

Yhdessä asiassa täytyy kuitenkin olla tarkkana. Tavallinen hehkulamppu ei käy. Sellainen poltin levittää ympärilleen enemmän lämpöä kuin valoa, ja hehkulampun alla kasvit vain menee pilalle.

Nykyään melkein kaikki työpöydän lamput on varustettu loisteputkella, ja sellainen antaa reilusti valoa, ja poltin säilyy melko viileänä. Jos sitten sattuu niin, että se ainoa työpöydän lamppu on varustettu kierrekannalla hehkulamppua varten, kaupasta saa kyllä nykyään myös kierrekannalla varustettuja energiansäästölamppuja. Sellainen sopii kukille hyvin, sillä niidenkin poltin toimii melko viileänä.

Jaa artikkeli