Saanan rinteillä alkavat jo ensimmäiset varvikon lehdet punertua. Päivät ovat vielä pitkiä, mutta illat viilenevät nopeasti. Kilpisjärveläisen talon viherhuoneessa lämpöä kuitenkin riittää pitkälle iltaan.

Amppelimansikat antavat satoaan viherhuoneen lämmössä hyvin pitkään, myöhään syksyyn. Niitä voi noukkia aamuisin suoraan viilin päälle. Mansikalla on monia muitakin terveyttä edistäviä vaikutuksia kuin mieltä piristävä hyvä maku: marjassa on vain vähän kaloreita ja saattaapa se ehkäistä syöpääkin.

Kaunis amppeli kukkii ja marjoo koko kasvukauden ajan sievästi. Rönsyistä saa lisäksi uudet taimet seuraavaksi satokaudeksi. Sopiva multaseos on sellainen, jossa on hitaasti liukeneva, pitkäaikainen lannoitus. Useimmat kesäkukkamultaseokset sopivat amppelimansikalle hyvin.

Tomaatin taimet on ruukkujen puuttuessa istutettu vanhoihin kahvipaketteihin. Ne kylvetään jo aikaisin keväällä, sillä kasvilla kestää kauan ennen kuin hedelmät alkavat muodostua ja kypsyä.Hedelmien muodostumiseen tarvitaan kuitenkin ensin pölytys. Jos huoneessa ei pörrää mehiläisiä, voi kasvin versoja varovasti ravistaa siitepölyn saattamiseksi kukinnosta toiseen. Kärsivällinen pölyttää pumpulipuikolla.

Amppeli- ja ruukkutomaatit viihtyvät hyvin valoisassa paikassa, mutta viherhuoneen kuumuudessa niitä pitää kastella runsaasti. Kasteluveden mukana annettava lannoite auttaa hedelmien kehityksessä, sillä tomaatti on varsinainen syöppö. Mullan lannoitus ei useinkaan riitä.

Köynnöskrassit ryöppyävät kaksikerroksisessa viherhuoneessa ylhäältä alas lattialle asti. Krassit kylvetään vasta, kun kaamos on kunnolla ohi ja taimet saavat tarpeeksi valoa. Muuten niistä kehittyy honteloita, pitkiä suikeroita. Jos taimet kuitenkin ovat kehittyneet kovin hennoiksi, voi niitä yrittää tuuheuttaa latvomalla. Usein kannattaa multaan työntää myös lisää siemeniä, sillä viherhuoneen kasvukausi jatkuu pitkälle syksyyn. Myöhäiselläkin kylvöllä onnistuu.

Jaa artikkeli