Kulunut viikko hyasinttien seurannassa on ollut täynnä odotusta, mutta vieläkään lehdet eivät ole avautuneet niin paljon, että varsinaiset nuput olisivat tulleet näkyviin. Kukinnan ajoittumisen kannalta hitaasta kehityksestä on etua, sillä varsinaiseen jouluun on vielä aikaa. Tällä viikolla tutustutaan hyasinttien historiaan.

Hyasintti on Suomessa joulun kukista perinteikkäin. Ensimmäinen hyasintti oli esillä Helsinkiläisen kukkakaupan näyteikkunassa jo vuonna 1879. Yli sata vuotta sitten se olikin ainoita kasveja, jotka voitiin saada talvellakin Suomessa kukkaan. Eurooppaan hyasintti tuli turkkilaisten mukana jo 1500 –luvulla.

Yksi hyasintin suosion salaisuuksista on kautta vuosikymmenien ollut tuoksu. Ihmeellinen, tuoksuva kukka herättää yhä ihastusta, vaikka nykypäivän joulukoristeissa ja kukissa valinnanvaraa löytyy yllin kyllin. Lähes kaikki jouluksi hyödettävistä hyasinteista kasvatetaan edelleen Suomessa. Täksikin jouluksi kukkaviljelmillä kasvaa noin 3 miljoonaa hyasinttia. Kauppapuutarhaliiton tilastojen mukaan sen kanssa kilpailee sipulikukkien kasvatusmäärissä vain tulppaani.

Niin kukkaviljelmien kuin toimituksen hyasinttiprojektin sipulit ovat peräisin hollantilaisilta sipuliviljelmiltä. Kauppoihin ensimmäiset hyasintit tulivat myyntiin jo pikkujoulun tuntumassa. Toimituksen hyasinttien kukintaa on vain maltettava odottaa.

Jaa artikkeli