Toimituksen hyasintit kehittyvät vauhdilla. Kuluneen viikon aikana valkoisesta sipulista kasvoi esiin pullea lehtinysty. Viime viikolla Oma Piha -sivuston palvelimen uudistustöiden vuoksi hyasinttien kasvua ei päästy viime viikolla raportoimaan. Pääasiassa sipulit kasvattavat edelleen juuristoa.
Vielä viime viikolla hyasinttien kärjessä ei näkynyt kasvua, mutta viime päivien aikana valkoisesta sipulista on putkahtanut näkyviin valkoisia lehdenkärkiä. Hyasintit istutettiin syyskuun lopulla, eli yli puolet hyötöjaksosta on jo takana. Sipulit ovat juurtuneet tasaiseen tahtiin. Alussa violetti sipuli juurtui valkoista sipulia tasaisemmin ja nopeammin, mutta nyt molempien hyasinttien juuret viistävät hyötölasin pohjaa.
Lehtien kasvu ei vielä takaa hyvää kukintaa. Sipuleita hyödetään viileässä porraskäytävässä, kunnes lehtien sisällä oleva nuppu on kasvanut selvästi esiin sipulin kauluksesta. Tavallisesti hyötöön kuluu 8-10 viikkoa, minkä jälkeen hyasintit voi nostaa valoon ja lämpöön. Huoneenlämmössä lehdet vihertyvät ja kukka paljastuu esiin suurin piirtein kahdessa viikossa.
Hyasinttilaseihin lisättiin taas hieman vettä. Veden samentumista ei alkuviikkojen jälkeen ole ilmennyt. Juuret ovat puhtaan valkoisia, mutta niiden kärjissä on likaisen näköinen huppu. Likaa juuret eivät kuitenkaan eritä. Tummat huput ovat tieteelliseltä nimeltään juurenhuntuja, ja niiden tehtävänä on suojata tärkeää kasvupistettä juuren kärjessä.
Oma Piha –lehden hyasinttiprojektissa asetettiin tavoitteeksi saada hyasintit kukkaan jouluksi. Seuraavat viikot näyttävät, onko kylmäjakso onnistunut. Aluksi sipulit kasvoivat parvekkeella, jossa lämpötila pääsi laskemaan lähelle nollaa. Nyt hyasintit ovat majailleet porraskäytävässä, jonka lämpötila on noin 12-15 astetta. Otollisin lämpötila sipulihyödöille olisi noin 10 astetta.
Seuraavan kerran sipuleiden kuulumisista raportoidaan jälleen viikon kuluttua.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kulunut viikko hyasinttien seurannassa on ollut täynnä odotusta, mutta vieläkään lehdet eivät ole avautuneet niin paljon, että varsinaiset nuput olisivat tulleet näkyviin. Kukinnan ajoittumisen kannalta hitaasta kehityksestä on etua, sillä varsinaiseen jouluun on vielä aikaa. Tällä viikolla tutustutaan hyasinttien historiaan. Hyasintti on Suomessa joulun kukista perinteikkäin. Ensimmäinen hyasintti oli esillä Helsinkiläisen kukkakaupan näyteikkunassa jo vuonna…
Syyskuussa istutetut sipulit näyttävät olevan varsinaisia joulun kukkia. Syksyn mittaan päiväkirjassa on ehditty raportoida sipulien eri asteisesta kehityksestä ja pelätty vuoroin sitä, kukkivatko hyasintit liian varhain vai liian myöhään. Nyt sipulikaverukset ovat vihdoin kasvaneet nupullisiin mittoihin. Aivan oikeaan aikaan. Molempien hyasinttien lehtikääröistä on vihdoin paljastunut esiin kukkanuppuja. Eriaikainen kehityskin näyttäisi viime hetkillä tasoittuneen niin, että…
Oma Piha –lehden hyasinttiprojekti on vihdoin siinä vaiheessa, että toinen kukista jätetään värittymään ikkunalaudalle huoneenlämpöön. Syksyn mittaan on lehden toimituksessa seurattu kahden hyasintin sipulin kehittymistä. Sipulien kasvussa on ollut selvä ero, sillä violetista sipulista näkyy vasta reilun sentin korkuinen lehtikäärö. Valkoisesta sipulista nuppu sen sijaan on kasvanut kokonaan esiin, ja tällä viikolla valkoinen hyasintti jätetäänkin…
Viikko sitten alkoi Oma Piha –lehden hyasinttiprojekti, jonka aikana seuraamme hyödettävien joulusipulien kehittymistä. Tavoitteena on saada kaksi hyasinttia kukkaan viimeistään aatonaatoksi. Viikon aikana molemmat sipulit heräsivät eloon. Hyasintteja kasvatetaan hyasinttilaseissa, ylöspäin kaventuvissa maljakoissa, joiden suuaukot on mitoitettu sipulien kokoisiksi. Näin niiden tarkkailu on helppoa, ja alkuinnostuksessa sipuleita käytiin kurkistelemassa lähes päivittäin. Ensimmäisen hyötöviikon aikana molempiin…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.