Mehiläiset näyttävät selvinneen talvesta hyvin. Etelä-Suomessa mehiläiset ovat jo käyneet ulkona niin sanotulla puhdistuslennolla pitkän talven jälkeen. Aivan kaikkialla Suomessa pesiä ei vielä ole päästy tutkimaan. Sitä mukaan kun lumikinokset laskevat, kiertävät mehiläishoitajat tarkastamassa mehiläisten ruokavaroja.
Porilainen MATTI RUUSUNEN tarkasti mehiläispesiä viime viikolla. Joukossa oli muutama kovin köykäinen pesä. – Vahvat pesät ovat nyt jo niin kovassa touhussa, että niiltä loppuu ruoka äkkiä, jos ei ole tarkkana, kertoi Ruusunen. Hän aikoo toimittaa pian pesille lisäruokaa.
Mehiläispesässä pitää olla riittävästi ravintoa, jotta aikuiset työmehiläiset pystyvät pitämään pesän tasaisen lämpimänä kennoissa kehittyville toukille.
Pesän emo eli kuningatar laskee kennoihin 1000-2000 noin millin mittaista munaa päivässä. Munasta kehittyy työmehiläinen kolmessa viikossa. Tässä vaiheessa pesän hyvinvoinnista huolehtii vielä syksyllä pesään emon kanssa jääneet 10-15 000 työmehiläistä. Kunnon hunajavaraston keräämiseen tarvitaan vähintään 50 000 työmehiläistä.
Mehiläispesien kevätsiivous
Samalla kun ruokavaroja tarkastetaan, kerätään talven aikana kostuneet ja roskaiset pesäpohjat pois ja sujautetaan puhtaampi tilalle. Mehiläishoitaja tekee kevätsiivouksen, jotta mehiläisille jää enemmän aikaa noutaa tuoretta mettä ja siitepölyä pajusta, pähkinäpensaasta ja lepästä.
Mehiläiset tuottavat hunajaa, mutta ne ovat muullakin tavoin hyödyllisiä. Mehiläispesän lähiympäristössä kukkivat kasvit voivat aina hyvin. Kotipuutarhan marja- ja hedelmäsato paranee mehiläisten suorittaman pölytyksen ansiosta sekä laadultaan että määrältään vähintään 20 prosenttia.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Valtioneuvosto on tänään vahvistanut mehiläistalouden kansallisenpesäkohtaisen tuen jakoperusteet vuodelle 2002. Tuki on enintään 12 euroatalvehtinutta ja jakamatonta mehiläisyhteiskuntaa (mehiläispesää) kohti.Tukea voidaan maksaa yhteensä enintään 0,5 miljoonaa euroa. Tuen saamisen edellytyksenä on, että mehiläistarhaaja on ollut 31.12.2001vähintään 18-vuotias, mutta ei yli 65-vuotias. Eräissä tapauksissa tukeavoidaan myöntää myös alle 18-vuotialle tuenhakijalle. Tuen saaminenedellyttää lisäksi, että tuen hakijalla
Olen viime päivinä ihastellut ikkunani edessä avautuvaa kullankeltaista näkymää, kun kultapiiskut ovat rävähtäneet täyteen kukkaan. Ja mikä surina ja pörinä niissä käykään! Pienet kimalaiset, mehiläiset, ampiaiset ja muut mettä etsivät eivät meinaa saada näistä kylläkseen. Perhosia on sen sijaan näkynyt hyvin vähän.
Tästä kesästä tulee mahdollisesti hyvä hunajakesä. Kasvit ovat saaneetriittävästi kosteutta ja kukinnasta on tulossa runsas. Mehiläistenhunajaviikot ovat alkaneet. Viileä alkukesä antoi mehiläispesille aikaakeskittyä pesän väkimäärän kasvattamiseen ankaran talven jälkeen.Mehiläishoitajat toivovatkin aurinkoisia medenkeruupäiviä seuraavan neljänviikon ajaksi. Näin saataisiin tänä kesänä kunnolla suomalaista hunajaa. Suomessa on noin 40 000 mehiläispesää. Tällä pesämäärällä tuotetaan 60prosenttia Suomessa syödystä hunajasta.
Olen tänä vuonna seurannut tavallista tarkemmin piiskupuskan muodonmuutoksia. Alkukesästä piiskupuskaan kiinnitti oikeastaan huomiota siksi, että niiden keskelle oli eksynyt huipelot kissankellot, joiden vaaleanliila sävy erottui uskomattoman kauniina vielä nupullaan olevien, kellanvihreiden piiskujen rinnalla. Kukinnan aikaan piiskupuska oli hyörinää ja pörinää täynnä, kun erilaiset kimalaiset, ampiaiset, mehiläiset ja perhoset kilpailivat niiden medestä. Ehdottomasti yksiä parhaita pörriäiskasveja!
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.