Kekkilä Oyj:n järjestämä ruukkupuutarhan suunnittelukilpailu on ratkennut. Voiton vei Petra Ahteen kilpailutoteutus ”Nurmipenkki”. Betonista ja puusta rakentuva ”Nurmipenkki” sopii sekä yksityisiin että julkisiin tiloihin. Puusta tehdyn penkin päissä oleva jalat ovat betonisia ruukkuja, joissa nurmi kasvaa täyttäen penkin päät. – Halusin tuoda kolkkoihin betoni- ja asfalttipihoihin inhimillisyyttä ja pehmeyttä nostamalla nurmikon ihmisen lähelle ja kosketeltavaksi. Ihminen voi laskea penkillä levätessään joko päänsä tai väsyneet jalkansa nurmelle, kertoo Taideteollisessa korkeakoulussa opiskeleva Petra Ahde.
Ruukku 03 –kilpailuun tuli 70 ehdotusta. Tuomaristo valitsi niistä 20 jatkoon. Tänään torstaina julkistettiin kilpailun tulokset. Voittaja Petra Ahde sai 3000 euron palkinnon. Toiseksi arvostettiin Niina Alapeterin ja Riikka Nousiaisen ehdotus ”Rotundus compactus”. Se on kerrostaloparvekkeelle toteutettu urbaani ja skandinaavinen versio japanilaisesta puutarhasta.
Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Otto Karvosen parvekekäyttöön suunnittelema nerokas viljelyteline, joka mahdollistaa parvekkeen käytön hyötyviljelyyn parvekkeen oleskelutilan juurikaan vähenemättä. Kolmen ensimmäisen sijan lisäksi kilpailussa annettiin kolme kunniamainintaa.
Kekkilän markkinointijohtaja Mikael Johansson iloitsee kilpailun korkeasta tasosta. – Aidosti uutta luovat kilpailuehdotukset osoittavat hyvin sen, että ruukkuratkaisut ovat oivallinen tapa harrastaa puutarhanhoitoa myös ilman ikiomaa pihaa.
Johanssonin mukaan monia ehdotuksia voi jalostaa kohti teollista valmistusta. – Näin puutarhaharrastus saadaan levitettyä myös urbaaniin ympäristöön.
– Kilpailussa oli runsaasti taideteollisen puolen ehdotuksia, ja viisi kuudesta palkinnosta meni sinne. Puutarhapuolen ehdotuksia oli vähän, vaikka kilpailujulisteet olivat jaettu jokaiseen puutarha-alan oppilaitokseen. Poikkitieteellinen taideteollisen ja puutarhaviljelyn yhdistäminen luo tulevaisuudessa parhaat ratkaisut, uskoo Johansson.
Ruukku 03 –kilpailu jatkaa Kekkilän tapahtumien sarjaa. – Olemme jo monena vuonna kesätempauksia. Meillä on ollut nurmipatsaita eri puolilla kaupunkia, kerran veteraaniauto jakoi sattumanvaraisesti ihmisille ruukkukukkia ja viime vuonna Havis Amandan luona ratikkapysäkki koristeltiin kukin, kertoo Johansson.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 16.–18.4.2010 järjestettävillä Puutarhamessuilla kilpailtiin kukkasidonnan mestaruudesta Tampere FlowerOpen-kisassa. Tiukan ja kovatasoisen kilpailun voittajaksi selviytyi porilainen NiinaMinkkinen. Kilpailun järjesti Suomen Kukkakauppiasliitto Hämeen Piiri ry. Kilpailuun osallistuivat Tarmo Noormets Helsingistä, Niina Minkkinen Porista, Jenni Perttola Oulusta,Roope Korhonen Kangasalta, Katja Nurminen Alvettulasta, Jenniina Tiikkanen Mäntsälästä, Pirjo KoppiEspoosta, Henna Möttönen Tampereelta, Miia Hakala Valkeakoskelta, Kati
Plastexin itsekasteleva Yrttiruukku on ratkaisu tuoreiden ruukkuyrttien säilyttämiseen ja kasvattamiseen kotona, mökillä tai vaikkapa toimistolla, kertoo Juha Terho Oy Plastex Ab:ltä. – Tyylikäs valkoinen ruukku toimii vesisäiliönä, jossa kelluu yrttejä kannatteleva lautta. Yrttiruukku toimii vesiviljelyn periaatteiden mukaisesti: näppärän lautan ansiosta vain kasvien juuret ovat kosketuksissa veteen ja saavat aina sopivan määrän vettä käytettäväkseen, selvittää Terho.
Pihakilpailussa on tehty alueellinen esikarsinta kesäkuun aikana. Jatkoon päässeet pihat on valittu heinäkuun alussa ilmoittautumiskirjeiden ja osallistujien toimittamien valokuvien perusteella. Kilpailun seuraavassa vaiheessa raadin jäsenet käyvät tutustumassa jatkoon päässeisiin pihoihin. Lähes sadan ilmoittautuneen pihan joukosta on valittu tutustuttavaksi 28 pihaa eri puolilta Suomea. Sekä jatkoon pääsystä että tällä kertaa kilpailusta karsiutumisesta ilmoitetaan pihojen omistajille henkilökohtaisesti
Plastexin itsekasteleva Yrttiruukku on ratkaisu tuoreiden ruukkuyrttien säilyttämiseen ja kasvattamiseen kotona, mökillä tai vaikkapa toimistolla, kertoo Juha Terho Oy Plastex Ab:ltä.
 – Tyylikäs valkoinen ruukku toimii vesisäiliönä, jossa kelluu yrttejä kannatteleva lautta. Yrttiruukku toimii vesiviljelyn periaatteiden mukaisesti: näppärän lautan ansiosta vain kasvien juuret ovat kosketuksissa veteen ja saavat aina sopivan määrän vettä käytettäväkseen, selvittää Terho.
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.