Suomen Lihavuustutkijat ry on myöntänyt vuoden 2003 PainonhallintapalkinnonKotimaiset Kasvikset ry:n ja Suomen Sydänliiton yhteiselle Kevennä kokousta-kampanjalle. Lihavuustutkijoiden mukaan kokoustarjoilun laadulla onmerkitystä terveydelle, sillä kokoukset ovat yleinen työskentelymuoto.Kokoustarjoilu koostuu kuitenkin useimmiten edelleen rasvaisistapasteijoista, piirakoista ja viinereistä. Kevennä kokousta -kampanjaesiteja nettisivut antavat vinkkejä kevyempään kokoustarjoiluun ja opastavatsuosimaan esimerkiksi kotipullaa, pullapohjaista marjapiirakkaa jakasvispitoisia voileipiä rasvaisten leivonnaisten sijaan.

Lihavuustutkijoiden Laihdutuslimbo myönnettiin tänä vuonna WSOY:nkustantamalle kirjalle Syö oikein oman tyyppisi mukaan. Kirja antaayksityiskohtaisia ohjeita siitä, millainen ruoka auttaa painonhallinnassaeri veriryhmissä. Esimerkiksi A-veriryhmässä lihan väitetään nostavanpainoa, mutta B-veriryhmässä vaikutus on päinvastainen eli lihaa syövätB-tyypit laihtuvat. Lihavuustutkijat korostavat, että kirjan väitteille eiole minkäänlaisia ravitsemusopillisia tai fysiologisia perusteita. Yhtäälytöntä olisi väittää, että sinisilmäiset tarvitsevat terveenä pysyäkseenerilaista ruokaa kuin ruskeasilmäiset.

Suomen Lihavuustutkijat ry on tieteellinen yhdistys, joka edistälihavuuteen liittyvää tutkimusta Suomessa. Yhdistykseen kuuluu muun muassalääkäreitä, ravitsemusterapeutteja, psykologeja ja sairaanhoitajia.

Vuosittain myönnettävällä Painonhallintapalkinnolla ja Laihdutuslimbollahalutaan kiinnittää huomiota toisaalta asialliseen painonhallintaan jalihavuuden ehkäisyyn, toisaalta alalla rehottavaan epäasialliseen jatehottomia menetelmiä markkinoivaan kaupankäyntiin.

Painonhallintapalkinnon valintaperusteita ovat tieteelliseen tietoonperustuva ja suuren yleisön tavoittava toiminta painonhallinnanedistämiseksi. Laihdutuslimbo myönnetään puolestaan tuotteelle, johonliitettyjä väittämiä ja tehoa ei ole tieteellisesti vahvistettu tai jonkalaihduttava vaikutus on nykytietämyksellä mahdoton.

Jaa artikkeli