Elämäntyyli heijastuu myös mansikoiden kulutukseen. Tämä kävi ilmi, kunMaa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) taloustutkimusselvitti pääkaupunkiseudulla mansikan osto- ja kulutustapoja.Tutkimuksessa oli mukana yli 600 suur-Helsingin alueella asuvaa 18 -75-vuotiasta henkilöä. Mansikan osto- ja kulutuatapojen lisäksitutkimuksessa selvitettiin kuluttajien asenteita ruokaan, ympäristöön javapaa-ajan viettoon.

Tutkimuksen perusteella tutkijat SATU TILLGRÈN ja TERRI KUPIAINENtunnistivat viisi erilaista kuluttajaryhmää: perinteiset,kokeilunhaluiset, säilöjät, välinpitämättömät ja herkuttelijat.Suurimmaksi ryhmäksi erottuivat perinteiset kuluttajat.

Perinteiset kuluttajat harrastavat paljon ruuanlaittoa ja kokeilevat uusiatuotteita ja reseptejä. Perinteinen kuluttaja popsii mansikkansa mieluustisuoraan maalta, mutta nautti niitä myös jäätelön, lettujen ja kermavaahdonkanssa sekä jogurttijuomina ja pirtelöinä. Hän ostaa mansikoita paljon jasäilöö niitä myös talven varalle. Perinteinen kuluttaja arvostaaluomutuotteita, ruuan puhtautta ja terveellisyyttä, on ahkera kierrättäjäja kannattaa ympäristöarvoja. Tavallisimmin perinteinen kuluttaja on yli45-vuotias nainen.

Kokeilijoille kelpaa myös ulkomainen mansikka

Nuoret ja koulutetut kokeilijat kokkailevat etenkin viikonloppuisin. Heeivät ole innokkaita säilömään, vaan käyttävät mansikoita usein booleihinja muihin juomasekoituksiin. Kokeilijat ostavat muita herkemmin ulkomaisiamansikoita.

Säilöjät ovat innokkaita mansikoiden poimijoita ja säilöjiä, mutta eivätkovin innokkaita kokkaajia. He arvostavat ruuan puhtautta ja terveellisiäruokailutapoja, mutta vaativat arkiselta ruuanlaitolta nopeutta javaivattomuutta. Säilöjien ryhmään kuuluu paljon lapsiperheitä.

Välinpitämättömät kuluttajat eivät kokkaile eivätkä säilö. Mansikoitakinnämä kuluttajat ostavat ja käyttävät muita ryhmiä vähemmän.Välinpitämättömien kuluttajien ryhmässä lähes puolet on eri-ikäisiä miehiä.

Herkuttelevat kuluttajat nauttivat mielellään hyvästä ruuasta, vaikkakokkailu ja säilöntä eivät heidän tapoihinsa kuulukaan. Mansikkansa heostavat yleensä kaupasta, ja myös pakastemansikat kelpaavat tällekuluttajaryhmälle. Herkuttelijoiden tyyliin sopii hyvin sekin, ettämansikat nautitaan usein kermavaahdon tai samppanjan kera.

Mansikka ostetaan mieluiten torilta

Tutkimuksen mukaan mansikkaa käytetään perinteisten tapojen lisäksinykyään myös pääruokien lisäkkeinä, pihvien päällä ja ruokasalaateissa.Punaisen herkun kokonaiskulutus on Suomessa 3,5 – 4 kiloa henkilöä kohtivuodessa, kun mukaan lasketaan sekä tuoreet että pakastemansikat.Pääkaupunkiseudun kuluttajat ostavat mansikkansa mieluiten tuoreinatoreilta, ja usein myös päivittäistavarakaupoista ja erilaisista kojuista.Pakastemansikkaa sen sijaan ostetaan kaupoista erittäin vähän.

Jaa artikkeli