Vuoden vihannekseksi valittu tomaatti viettää ensi viikon ajan myösnimikkoviikkoaan. Kesän alkaessa tomaattien kulutus moninkertaistuutalvikuukausiin verrattuna. Tomaatti on pitänyt jo vuosia ykkössijaaSuomen suosituimpana vihanneksena. Jokainen suomalainen syö tomaattejakeskimäärin yli kymmenen kiloa vuosittain.

Hyvän maun lisäksi tomaatin ystävät voivat nauttia tomaatin terveyttäedistävästä vaikutuksesta. Jo pitkään on tiedetty, että tomaatitsisältävät terveyttä edistäviä aineita kuten A-vitamiinin esiastettabeetakaroteenia, C-vitamiinia ja monia kivennäisaineita. Uusin terveyttäedistävä aine on karotenoideihin kuuluva ja tomaatille punaisen värinantava lykopeeni. Se toimii antioksidanttina ihmisen elimistössä suojatensoluja syöpämuutoksilta ja hidastaen verisuonten tukkeutumista.

Muun muassa Kuopion yliopiston tutkimuksissa todettiin viime vuonna, ettäriski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin vähenee, kun lykopeenimääräon veressä tavallista korkeampi. Kansainvälisissä tutkimuksissa tomaatinlykopeenin on todettu ehkäisevän lisäksi miesten yleisintä syöpätyyppiäeturauhassyöpää. Lykopeeni imeytyy parhaiten kypsennetyistä tomaateista.

Makuasioista voi kiistellä

Varpion Puutarhassa Orimattilassa valmistaudutaan kevääntomaattisesonkiin. -Tämä kevät on käynnistynyt poikkeuksellisen hitaasti,vaikka nyt on ollut pitkään lämmintä, sanoo puutarhayrittäjä HANNU VARPIO.

-Sato käynnistyi huhtikuun alussa, mutta ei ole vielä saavuttanuthuippuaan. Esimerkiksi tänään maanantaina tomaatteja poimitaan noin puolikiloa neliömetriltä, kun se huippusesongin aikaan heinäkuussa nouseekiloon neliöltä.

Tomaattiviikon alkamista ei tarhalla juuri huomaa, töitä painetaan kutenennenkin. Hannu Varpio näkee kampanjat kuitenkin tärkeinä. -Joka kevättarvitaan herättelyä, jotta kotimainen tomaatti lähtee voimalla liikkeelleja ulkomainen jätetään syrjään. Kotimaisen tomaatin heikko kohta on hinta.Kilpailemme laadun ja maun kanssa. Hyvä maku yleensä ratkaisee valinnan.Pelkkä kotimaisuus ei riitä, joskin se on lisäarvo, Varpio sanoo.

Lähes tuhat yrittäjää

Varpiolla on tomaattia lasin alla 5000 neliötä. Tuotantomenetelmät ovatpitkälti samat kuin muillakin viljelijöillä: Tomaatit kastellaan jalannoitetaan tippukastelun avulla suoraan kasvin juurille. Kosteutta jaravinteiden määrää valvoo tietokone. Kasvinsuojeluaineita ei käytetälainkaan. Tauteja ennaltaehkäistään huolehtimalla tomaattien kasvuoloistamahdollisimman hyvin. Tarpeen vaatiessa tuhohyönteisiä torjutaanbiologisin menetelmin.

Suomessa tomaatteja viljellään 121 hehtaarin pinta-alalla yli 800:ssakasvihuoneessa. Kaksi kolmasosaa tomaateista viljellään Närpiön seudullaPohjanmaalla. Kotimaisista tomaateista yli 90 prosenttia on pyöreääperustomaattia, mutta erikoistomaattien viljely on kasvussa. Suomeentuodaan tomaatteja talvikaudella pääasiassa Espanjasta ja Hollannista.Erikoistomaatteja kuten kirsikkatomaatteja tuodaan ajoittain lisäksiAfrikasta ja Lähi-idästä.

Jaa artikkeli