Viime kesän mansikkasatoa on runsaasti pakkasessa niin kotitalouksissa, viljelijöillä kuin marjayrityksissäkin. Pakastemarjavuorta sulatetaan mainoskampanjalla, jossa Pertti Salovaara neuvoo tekemään pakastemarjoista marjahilloa.

Teollisuuden myymät marjahillot ovat lähes poikkeuksetta valmistettu ulkomaisesta marjasta. Esimerkiksi mansikkahillon raaka-aine tulee nykyään pääosin Kiinasta, kun se aiemmin oli puolalaista alkuperää. Kotimaista marjaa myydään kuitenkin kauppojen pakastealtaissa.

Marraskuun 5. päivä käynnistyvässä kampanjassa Pertti Salovaara opettaa kuluttajia valmistamaan hillosokerin avulla omaa marjahilloa. Puolen kilon mansikkaeää kohden ripotellaan yksi desilitra hillosokeria. Sokeroidut jäiset marjat laitetaan noin viideksi minuutiksi mikrouuniin, ja herkullinen marjahillo on valmis.

MTV3:ssa valtakunnallisesti esitettävä kampanja päättyy 18.11. Kampanja kerää noin 13 miljoonaa kontaktia, joista perheenemäntiä on liki 3 miljoonaa. Kampanjan takana ovat Finfood, Pakkasmarja Oy, Suomen Sokeri Oy ja Whirlpool.

Jaa artikkeli