
Kirjokevättähti (Scilla forbesii)
Kevät etenee mahdottoman pieni askelin, hyvä kun sitä edes huomaa. Talvi pitää sinnikkäästi kiinni, pakkanen ja lumi pysyvät kiusanamme. Kevään tulon tietää ainakin siitä, että pidetään puutarhamessuja. Messukevät alkoi viime viikonloppuna Turussa, huomenna alkavat Helsingin messut ja seuraavana viikonloppuna ovat Lahden messut. Näissä kaikissa Oma piha -lehti oli ja on mukana.

Krookuksia ruusupensaan alla
Onneksi kevät saattaa löytyä myös (suhteellisen) lumettomilta eteläseinustoilta. Kun saavuin pääkaupunkiseudulle, ilahduin näistä näyistä: kevättähdet ja krookukset kukkivat jo ja idänsinililjatkin ovat nupulla!
Kai se sitten on kevät!
Tervetuloa messuille, tulkaahan tervehtimään!
Tämänvuotinen toukokuu summautuu ainakin etelän keleissä havaintoon siitä, miten kukinnat kiisivät vaiheesta toiseen. Liikkeelle lähdettiin herkästä scillansinisyydestä. Se on minusta aina yksi kevään ihastuttavimmista kukkailmiöistä, joka voisi hieman viileämmissä kev
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra