Sateenkaaribalsami (Impatiens hawkeri) viihtyy puolivarjoisella tai aurinkoisella paikalla, ei kuitenkaan paahtavassa auringonpaisteessa. Tämä hallanarka kesäkukka pitää tasaisesta kastelusta ja säännöllisestä lannoittamisesta. Sateenkaaribalsami sopii käytettäväksi sekä sisäkukkana että ulkoistutuksissa.

Myös Guinea-Liisan nimellä tunnettu sateenkaaribalsami sopii hyvin myös sekaistutuksiin
Tähtisilmä (Osteospermum ecklonis) tunnetaan myös nimellä espanjanmarketta. Se viihtyy parhaiten kosteahkossa maassa aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. Kasvia on lannoitettava ja kasteltava säännöllisesti, joskin se kestää hetkellistä kuivuuttakin. Kuihtuneet kukat on syytä poistaa ajoittain. Tähtisilmä soveltuu hyvin kukkaryhmiin sekä parvekkeiden ja verantojenkin koristeeksi.

Pystykasvuinen ja kiiltävä lehtinen tähtisilmä kasvaa noin 35-40 cm korkuiseksi
Pistokaslisätty daalia (Dahlia hybr.) on kaunis kesäkukka, joka muistuttaa kasvutavaltaan vanhoja mukuladaalioita. Ruukku- ja ryhmäkasveiksi kasvatettavat tarhadaaliat ovat usein pistokaslisättyjä. Kasvi viihtyy aurinkoisessa tai puolivarjoisessa paikassa, kunhan sitä muistaa kastella ja lannoittaa säännöllisesti.
-
-
Kuihtuneet kukat poistetaan
-
-
Pitkäksi venähtänyt orvokkikasvusto voidaan uusia leikkaamalla se lyhyeksi
-
-
Orvokki vaatii runsasta kastelua, mutta jatkuvaa märkyyttä on vältettävä
-
-
Orvokit menestyvät sekä varjoisilla että aurinkoisilla kasvupaikoilla, mutta eivät kuitenkaan kaikkein paahteisimmilla paikoilla
-
-
Ruukkudaalian kuihtuneet kukat poistetaan
Erikoiskylmän alkutalven takaa muistuu mieleen kuvia hieman selatessa, että syyskuuhan oli taas erikoisen lämmin. Tämä komean siniliila yrtti-iiso (Agastache foeniculum) puhkesi kukkaan vielä lokakuussa, ilmeisesti aiemman syyslämmön avittamana. Yrtti-iisot […]
Kotimaisten kielten keskus kertoo vanhajuurisen ’marras’ -sanan viittaavan sekä luonnon kuihtumisen että edesmenneiden muistamisen aikaan. Ollaan jo lepokaudella, jonka myötä kuitenkin tapahtuu vielä paljon, mutta hienoviritteisesti. Maatumisen tärkeä prosessi esime
Me Oma PIHA -lehden tekijät teemme lehteä suurella sydämellä ja toivomme, että se näkyy. Aitous ja jonkinlainen kotikutoisuus näkyvät varmaan parhaiten kuvissa. Olemme ylpeitä siitä, että emme osta kuvia kuvapankeista, […]
Alppikärhön (Clematis alpina) liilansininen kukinta ilahduttaa, myös lokakuun viimeisinä päivinä! Hopeanhohtoiset siemenystöt hauskuuttavat vieressä pörheällä ”beatlestukka”-muodollaan. Räntää on viuhunut nyt etelässäkin ympärillä, mutta herkkämuotoiset
Vuodenaikaiset värikävelyt ovat hauska tapa olla kartalla lähiympäristön muutoksista. Teemaväri voi olla vaikkapa punainen ja havaintokysymys, missä kaikissa muodoissa sitä kävellessä tai puutarhaa kiertäessä kohtaa. Talvella luonnon punaiset yksityiskohdat olivat [&hellip