Artikkelit, jotka käsittelevät sesongin kuumia aiheita ja vinkkejä.
Viimeinen virallinen talvikuukausi on startattu lumen kuorruttamassa maisemassa. Viime yön aikana satoi viitisentoista senttiä lunta, joten hyötyliikunnan täyteinen sunnuntai on vietetty. 27 päivää kevääseen! 😉
Uskon että tähän aikaan vuodesta jokainen meistä kaipaa vihreyttä kotiinsa. Helpoin tapa on idättää ja versottaa pienissä ruukuissa ja purnukoissa tuoretta piristystä salaatin sekaan. Suuri pussillinen kuivattuja herneitä lähikaupasta riittää pitkälle. Herneenversoja onkin kasvamassa jo useampi kipollinen. Kokonaiset valkosipulit laitoin pieneen kulhoon ja pohjalle vettä. Pian ne kehittivätkin komeat juuret ja vihreää sipulinvartta pukkaa kovalla
Ihmeellisiä ovat olleet viime vuosina nämä eteläisimmän Suomen talvet. Nytkin tammikuu on päättymässä, vettä satelee ja maa on mustana kuin lokakuussa, eikä pakkasista ole tietoakaan. Monien mielestä varmasti hyvä näin, mutta ei tätä talveksi voi sanoa, ainakaan vielä. Kaikesta huolimatta vuodenajoista parhain eli kevät lähenee kuitenkin päivä päivältä. Ja kuin muistutukseksi tulevasta; oheisena on kymmenen
Hyvillä ilmoilla kesäpäivisin tapanamme on pitää olohuoneen ja terassin välistä ovea sepposen selällään. Senpä takia ei ole ihmekään, että terassin edessä olevasta kukkamaasta/havurinteestä on pistäytynyt huoneistossamme niin sammakoita, sisiliskoja kuin heinäsirkkojakin. Onneksi viime kesänä kukkamaassa ollut kyy ei sentään luikerrellut sisään, ja metsäkauriskin tyytyi syömään pihalla marjakuusta. Mutta hyvät lukijat, oletteko koskaan tavanneet lumikkoa luonnossa?
Tähän vuodenaikaan silmät hakeutuvat entistä helpommin katselemaan puiden runkoja, sekä niiden värejä että muotoja. Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta löytyy tämä puu, jonka tuohi kuoriutuu hiljakseen irti ohuen ohuina hiutuvina. Lumipeitteinen tausta saa paperikoivut (Betula papyrifera) näyttämään kevyesti punastuneilta. Niiden runkojen pastelliset, aprikoosinkin mieleen tuovat sävyt ovat kuin ensimmäisiä muistutuksia kevään lähenemisestä. Pohjois-Amerikassa paperikoivun tuohella on
Nyt on hyvä hetki penkoa varastot viime vuoden jäljiltä tai käydä ostoksilla puutarhamyymälässä. Varjostuspeitteet kannattaa käydä virittelemässä paikoilleen niitä kaipaavien kasvien ylle nyt kun luntakaan ei suurimassa osassa maata ole juuri nimeksikään. Ei tarvitse kahlata tällasessa hangessa kuin 2011 tammikuussa, jolloin tämä kuva on otettu. Varjostusta kaipaavat erityisesti nuoret tuijat, kartiovalkokuuset ja alppiruusut. Kevättalven aurinko
Hmm… mitähän nautittavaa löytyisi? Viikonlopun ”menyytä” suunnitellessani tutkailin jääkaappiani. Katse osui kaapinovessa olevaan ruskeaan paperipussiin jonka olin lähes unohtanut. Syksyllä jäi istuttamatta pieni pussillinen kevätkurjenmiekan (Iris reticulata ´Harmony´) sipuleita. Koska kukkasipulit pitävät viileästä, on jääkaappi niille otollinen tilapäinen säilytyspaikka. En toki tällä rohkaise ketään luomaan kattavaa sipulinhyötötarhaa omaan jääkaappiinsa, mutta mukava yllätys kuitenkin koitti avatessani
Täällä eteläisimmässä Suomessa eli Hankoniemellä saatiin viime yönä uutta lunta 10-15 senttimetriä. Hyvä niin, koska joulun alla satanut ensilumi oli jo sulanut. Pitkään näytti jo, ettei pukki pääse tänne saakka pulkkakyydillä, mutta onneksi saimme valkean joulun, ja riittihän siitä muutaman päivän joulun ylikin. Pakkasherra ei ole juurikaan paukkunut nurkissa, joten pilkille aikovat joutuvat vielä katselemaan
Kukkasipulialesta ostamani hyasintti ’Jan Bos’ ei ihan jouluksi ehtinyt kukkaan. Nyt se ilahduttaa suunnattomasti pirteän pinkeillä nupuillaan ja tuo niin keväistä fiilistä keittiöön. Oikein hyvää alkanutta vuotta 2015!
Ensilumen tulo on aina kaunis hetki, valkeuden peittäessä kasvit ja koko luonnon allensa. Moni puutarhuri saattaa siitä toki masentua, onhan se varma talven tulon merkki. Puhdas valkeus tuo kuitenkin esiin pihan rakenteiden, puiden, pensaiden ja kasvien muodot todella kauniilla – ja lähes veistoksellisella tavalla puuteroituina. Ainoa asia jota ylipäätään jouluksi olin tänä vuonna pukilta toivonut
Siitä on jo vuosikymmeniä, kun tuolloin seitsemän vuoden ikäinen Jussi-poika asui vanhempiensa ja sisarustensa kanssa korkeassa pärekattoisessa hirsirakennuksessa Perä-Pohjolassa, siis melkein joulupukin asuinsijoilla. Samassa pihapiirissä, missä pellot ja niityt levittäytyivät ympärillä, oli myös kauppiasperheen pitämä sekatavarakauppa. Kun muitakin taloja oli näköetäisyydellä ja vähän kauempanakin, lapsilla riitti menoa ja vilskettä yhteisissä leikeissä niin kesällä kuin talvellakin.
