Viime tiistaina (1.12.) tein viiden tunnin luontolenkin Hankoniemen metsäteitä pyöräillen ja välillä maastoon poiketen. Myrskyn jäljiltä puita oli kaatunut tien poikki useassa kohdassa. Ensimmäinen iso koivu oli tiellä poikittain pyöräiltyäni vain puolisen kilometriä.
Kun jatkoin matkaani, metsäkauris pinkaisi pakoon tien viereltä. En ehtinyt kuvata sitä. Poljin pari kilometriä eteenpäin. Siellä hirvi seisoi kallioisessa männikössä. Kovin oli sekin arka, kun häipyi heti näkyvistä. Ehkä metsästäjät olivat sitä jo aseillansa pelotelleet.
Hyppäsin pyörän selkään, mutta tielle kaatunut laho kelopuu pysäytti taas matkani. Skogbyn ruukkialueella kuvasin mm. siemenensä jo pudottanutta sarjakukkaiskasvia, jäkälää puunrungolla, sammaloituneita kiviä ja kuplia purossa. Kun etenin soistunutta lampea kiertävää hiekkatietä, havaitsin tikan lennähtävän lammenrannalla olevasta puusta toiseen. Yllätyin, kun tunnistin sen erittäin uhanalaiseksi valkoselkätikaksi. On arvioitu, että Suomessa pesii nykyisin valkoselkätikkoja vain noin 150 paria. Vuosituhannen vaihteessa kanta oli pienimmillään eli 30-50 paria.
Ehdin jo kadottaa näkyvistäni tuon melko harvoin näyttäytyvän tikan, kun sitten muutamia satoja metrejä edettyäni näin sen naputtavan täysin sammaloitunutta, maassa makaavaa paksua puupölkkyä. Tikka oli vain muutaman metrin päässä tiestä. Otin hyvin varovasti pieniä askeleita lintua kohti. Se naputti pölkkyä, vilkaisi minua, naputti ja vilkaisi taas. Sitä kesti useita minuutteja. Sain parhaimmat kuvat kuin koskaan aiemmin valkoselkätikasta.
Vähän matkan päässä edellisestä paikasta on pieni puro, jonka ylittävältä kivisillalta onnistuin kuvaamaan pari vuotta sitten saukkoa. Vaikka etenin nyt hiljaa kulkien sillalle, purolla ollut koskikara havaitsi lähestymiseni ja lennähti puron rannalla kasvavaan puuhun. Viime vuosina koskikara on ollut syksyisin ja talvisin vakinainen vieras ruukin puroilla. Linnut tulevat talvehtimaan Suomeen lähinnä Norjan ja Ruotsin tunturialueilta.
