
Kevään alun koristeellisia norkkoja
Norkkoriipukset ovat metsäpuutarhan, pensasryhmien ja pihamaiden varhaiskeväisiä koristeita. Norkkojen värit elävät kukinnan alkamisen myötä: esimerkiksi lepän hedenorkot muuttuvat ruskeanpunertavista keltasävyisiksi. Myös haapa, tammi ja koivu lukeutuvat norkkokukintoisiin, tuulipölytteisiin lajeihin. Mielenkiintoisten kevätyksityiskohtien lisäksi norkot ovat myös ravintolähteitä. Asuttujen kolopuiden juurille kertyvät liito-oravanpipanat ovat näin talven ja kevään norkkojensyönnin aikaan kirkastuneet keltaisiksi. Pääasiassa yöllä liikkuva uhanalainen liitäjä