Vuodenvaihteeksi on luvattu pakkasta koko maahan, eteläänkin viisi astetta. On jo aikakin. Nyt talvi on kuin Englannissa, kostea viima käy luihin ja ytimiin. Vaan jouluruusut viihtyvät.
Täytyy myöntää, ehdin istuttaa jouluruusut vasta aatonaattona. Jouluksi oli tarkoitus laittaa kauniit portaanpielet, jotta sisäänkäynti olisi kotoisan juhlava. Jouluruusut (Helleborus niger) ovat suloisen viattomia luonnollisuudessaan. Prameilu on niistä kaukana. Mielestäni ne sopivat joulun tunnelmaan, joulun pääasiahan ei ole mahdollisimman vaikuttavien lahjojen ostaminen ja saaminen vaan rauhallinen hetki läheisten kanssa ja kotoisan lämmin tunnelma, hetki levähtää ja olla vain ilman sen kummempia velvollisuuksia. Jouluna saa olla vaatimaton, oma itsensä, se riittää.
Jouluruusujen oli tarkoitus asettua ruukkuihinsa jo joulukuun puolivälissä, mutta kiire ja pimeä pitivät huolen siitä, etten ehtinyt pihatöihin ennen kuin vasta sitten, kun oli ihan pakko, viimeisellä hetkellä, aatonaattona pimeässä. Toivoin vain, että en kovasti tahrannut kauniin vihreä-valkoisia kukkia mullalla siinä tohinassa.
Aattona, juuri ennen vieraiden saapumista tarkistin istutukset, pudistin kevytsorahippuset pois lehtiä rumentamasta ja käänsin kukat tervehtimään portaille astujaa. Voiko somempaa tervehdystä ajatellakaan kuin hento jouluruusun kukka!
Illalla pihalla paloi ulkotuli, kun oli jo liian pimeä ihailla valkoisia kukkia.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Metsälauhan punertava väri kiinnittää huomiota kuivilla kalliorinteillä ja hakkuuaukioilla, joissa heinä voi muodostaa hehtaarien laajuisia kasvustoja. Metsälauhan kukkiva korsi kasvaa noin 30-70 cm korkeaksi. Heinän punertava väri on parhaimmillaan alku- ja keskikesällä, joten juuri nyt hyvä hetki kipaista hakemassa lauhoja ison ulkomaljakon tai ämpärin kanssa. Astian pohjalle kannattaa laittaa valmiiksi vettä vaikkapa kymmenisen senttiä. Paras tapa on
En tiedä ihanampaa kuin iltahetket keväisessä puutarhassa. Pitkät valoisat illat takaavat sen että ulkona voi puuhastella vielä pitkään. Vaikka koko ilta tuli oltua ulkona, lähdin vielä pienelle kierrokselle hieman ennen iltakymmentä kun aurinko värjäsi pilvet vaaleanpunaisiksi. Hetkeä aikaisemmin oli juuri aavistuksen verran satanut ja ilma oli kostea, joten sain nauttia tänä vuonna ensimmäistä kertaa pienten
Tänä talvena on ehtinyt jo olla jos jonkinlaista säätä. Luminen pakkasjoulu koettiin pitkästä aikaa myös etelässä, nyt taas lauhtuu. Samalla Alaskasta kantautuu kummia: siellä lämpöä on nyt parikymmentä astetta. Viime vuosiin mahtuu talvi, joka oli miltei yhtä lauhaa ja myrskyistä syksyn jatketta sekä useampia monimuotosäisiä talvikausia, jolloin lauhaa alkua seuraa pakastuminen talven loppupuolella. Talvivaihteluiden yllä
Vuosi sitten kerroin Oma PIHA -lehdessä (6/2014) Tammisaaren vanhassa kaupungissa sijaitsevasta Kalatorista ja sen laidalla kukkivista komeamaksaruohoista, joiden päälle mahtavan suuri vaahtera pudottelee syksyisin ruskalehtipeiton. Kun ajelin tänään (30.9.) autollani Kalatorin kautta, vaahteran lehdissä ei ollut vielä juurikaan ruskan värejä. Sen sijaan torin laidalla oleva koristepuu, jota en ”tähän hätään” tunnistanut, oli jo punastunut ruskan
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.