Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kehottaa välttämään ulkomaisten pakastemarjojen käyttöä kuumentamattomina. Hepatiitti A-viruksen epäillään tarttuneen pakastemarjojen välityksellä.
Tanskassa epäillään pakastemarjojen levittäneen hepatiitti A-virusta. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Evira selvittävät yhdessä paikallisten viranomaisten kanssa kotimaassa saatuja hepatiitti A-tartuntoja. Potilaita on haastateltu ja elintarvikenäytteenottoa suunnitellaan parhaillaan. Haastatteluissa kuumentamattomat pakastemarjat ovat nousseet esille mahdollisena tartunnanlähteenä myös Suomessa.
Eri puolilla maata on aikaisemmin myös esiintynyt useita norovirusepidemioita, joiden epäillään aiheutuneen ulkomaisista pakastevadelmista.
Evira kehottaa kuluttajia ja elintarvikealan toimijoita tarkistamaan hankkimiensa pakastemarjojen alkuperän ja ruokamyrkytysten välttämiseksi käyttämään ulkomaiset marjat vasta riittävän kuumentamisen jälkeen. Ulkomaista alkuperää olevat pakastemarjat tulee joko keittää 2 minuutin ajan tai ainakin pitää kuumana vähintään 5 minuutin ajan 90 asteessa.
Elintarvikkeen alkuperämaa on ilmoitettava pakkauksessa, jos alkuperämaan pois jättäminen voi johtaa kuluttajaa harhaan. Pakastetut ulkomaiset marjat voivat olla Suomessa pakattuja, joten pelkkä pakkaajan nimen tarkistaminen ei riitä ilman alkuperämaan tarkistamista.
Epäillään, että virukset pääsevät marjoihin saastuneen kasteluveden välityksellä. On myös mahdollista, että tartunta johtuu poimijoiden huonosta käsihygieniasta. Pakastaminen säilyttää virukset hengissä ja tartuntakykyisinä. Jos marjat käytetään sulatuksen jälkeen sellaisenaan tai ainoastaan niitä lievästi kuumentaen, eivät virukset tuhoudu.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kehottaa välttämään ulkomaisten pakastemarjojen käyttöä kuumentamattomina. Hepatiitti A-viruksen epäillään tarttuneen pakastemarjojen välityksellä. Tanskassa epäillään pakastemarjojen levittäneen hepatiitti A-virusta. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Evira selvittävät yhdessä paikallisten viranomaisten kanssa kotimaassa saatuja hepatiitti A-tartuntoja. Potilaita on haastateltu ja elintarvikenäytteenottoa suunnitellaan parhaillaan. Haastatteluissa kuumentamattomat pakastemarjat ovat nousseet esille mahdollisena tartunnanlähteenä myös Suomessa. Eri
Perjantaina 23. päivänä elokuuta Evira tiedotti sekä SOK:n että Keskon vetäneen pois markkinoilta ”private label” -marjatuotteitaan. SOK:n Rainbow Mansikoiden että Keskon maahantuoman Euro Shopper –mansikoiden ja -marjasekoitusten sekä Bärmix-pakastemarjatuotteiden epäillään olevan välittäjäelintarvike laajassa pohjoismaisessa hepatiitti A -epidemiassa. Keskusliikkeiden merkkituotteiden marjat ovat marokkolaista tai egyptiläistä alkuperää. Euroshopper-marjojen pakkausmaaksi on kuitenkin Belgia. A-hepatiittivirus voi päästä marjoihin muun
Perjantaina 23. päivänä elokuuta Evira tiedotti sekä SOK:n että Keskon vetäneen pois markkinoilta ”private label” -marjatuotteitaan. SOK:n Rainbow Mansikoiden että Keskon maahantuoman Euro Shopper –mansikoiden ja -marjasekoitusten sekä Bärmix-pakastemarjatuotteiden epäillään olevan välittäjäelintarvike laajassa pohjoismaisessa hepatiitti A -epidemiassa. Keskusliikkeiden merkkituotteiden marjat ovat marokkolaista tai egyptiläistäalkuperää. Euroshopper-marjojen pakkausmaaksi on kuitenkin Belgia. A-hepatiittivirus voi päästä marjoihin muun muassa
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira suosittelee käyttämäänulkomaisia pakastevadelmia vain kunnolla kuumennettuina. Eripuolilla maata on esiintynyt kevään aikana norovirusepidemioita,joiden epäillään aiheutuneen ulkomaisista pakastevadelmista, joitaon käytetty täytekakuissa ilman kuumennusta. Evira kehottaa kuluttajia ja suurtalouksia tarkistamaanhankkimiensa pakastevadelmien alkuperän ja ruokamyrkytystenvälttämiseksi nauttimaan ulkomaiset vadelmat vasta riittävänkuumentamisen jälkeen. Ulkomaista alkuperää olevat pakastevadelmatpitää kuumentaa vähintään 2 minuutin ajan 90 asteessa. Elintarvikkeen alkuperämaa on ilmoitettava
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.