Siirry sisältöön

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira suosittelee käyttämäänulkomaisia pakastevadelmia vain kunnolla kuumennettuina. Eripuolilla maata on esiintynyt kevään aikana norovirusepidemioita,joiden epäillään aiheutuneen ulkomaisista pakastevadelmista, joitaon käytetty täytekakuissa ilman kuumennusta.

Evira kehottaa kuluttajia ja suurtalouksia tarkistamaanhankkimiensa pakastevadelmien alkuperän ja ruokamyrkytystenvälttämiseksi nauttimaan ulkomaiset vadelmat vasta riittävänkuumentamisen jälkeen. Ulkomaista alkuperää olevat pakastevadelmatpitää kuumentaa vähintään 2 minuutin ajan 90 asteessa.

Elintarvikkeen alkuperämaa on ilmoitettava pakkauksessa, josalkuperämaan pois jättäminen voi johtaa kuluttajaa harhaan.Erityisesti alkuperämaa on tarkistettava ulkomaisista vadelmista,jotka ovat pakattu vasta Suomessa.

Virukset pääsevät marjoihin esim. saastuneen veden välityksellä.Pakastaminen säilyttää virukset hengissä ja tartuntakykyisinä. Josmarjat käytetään sulatuksen jälkeen sellaisenaan tai ainoastaanniitä lievästi kuumentaen, virukset eivät tuhoudu.

Virusten tutkiminen elintarvikkeista on äärimmäisen hankalaaeikä elintarvikelaboratorioissa ole saatavilla rutiininomaisiamenetelmiä virusten todentamiseen marjoista. Menetelmän kehittelyjatkuu koko ajan.

Myös muiden ulkomaisten pakastemarjojen kuumennustasuositellaan, jos niitä tarjoillaan riskiryhmiin kuuluville kutenvanhuksille, lapsille tai henkilöille, joiden vastuskyky onheikentynyt.

Turvallista kotimaista pakastevadelmaa on saatavilla, mutta se on joissakin kauppaketjuissa syrjäytetty ja annettu tilaa halvalle ulkomaiselle vadelmalle.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *