Siirry sisältöön

Helsingissä keskiviikkona 19.9. järjestetyssä Hyvän ruoan marssissavaadittiin ekologisempaa ja reilumpaa ruoantuotantoa. Ylijohtaja HeimoHanhilahti vastaanotti maa- ja metsätalousministeriön edustallaLuomuliiton puheenjohtaja Jukka Lassilan lausuman vaatimuksen reilumman jakestävämmän maatalouspolitiikantoteuttamiseksi. Marssiin osallistui satapäinen joukko.

Traktoreiden lavoilla Helsingin katuja kulkenut hyväntuulinen joukko saikaupunkilaisilta innostuneen vastaanoton. Kulkue päättyi TukkutorilleSörnäisiin, jossa järjestetyllä Maalaistentorilla esiintyi artisteja japuhujia. Maalaistentorilla kokoontui ja myi ruokaa 45 tuottajaa, joistapääosa oli luomuviljeilijöitä. Tapahtumaan osallistui illan aikana noinviisisataa kävijää.

– Marssi ja Maalaistentori toivat parempaa ruokaa haluavat tuottajat jakuluttajat yhteen. Luomutuottajat tuottavat ekologisesti kestävää ruokaa.Nyt täytyy politiikalla mahdollistaa, että sen tuottaminen ontaloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää, vaatii luomutilan emäntä AiraSevón Myrskylästä.

Teemu Turunen Ähtärin luomukylä Gaiasta välitti Maalaistentorilletunnelmat kansainvälisestä päätapahtumasta Brysselistä, jonne olikokoontunut yli 500 mielenosoittajaa. Brysselissä vaadittiin askeliakohti ruokasuvereniteettia EU:n komission sekä Euroopan parlamentin edessä.

– Ruokasuvereniteetti tarkoittaa paikallisen tuotannon vahvistumistaylikansallisen elintarvikekaupan sijaan. Muutosta vaaditaan, koska EU:nnykyinen maatalouspolitiikka ei tue paikallisia viljelijöitä tai takaakestävää ruoantuotantoa Suomessa ja globaalissa Etelässä, kertoo Teemu. Turunen.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Oma PIHA -lehteen

Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.

Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *