Johan Ludvig Runeberg, kotoisammin Janne, syntyi Pohjanmaalla merikapteenin perheeseen. Monen mutkan kautta hän päätyi etelärannikolle. Sieltä löytyi puoliso, Fredrika Tengström, joka tunnetaan edelleen puutarhanhoidon pioneerina Suomessa.
Runoilija rouvineen asui ensin tuoreessa yliopistokaupungissa Helsingissä, mutta pian Janne sai roomalaisen kirjallisuuden lehtorin viran Porvoon kymnaasista. Pariskunta muutti Porvooseen ja asui siellä runoilijan kuolemaan asti.
Malliemännäksikin nimetty Fredrika rakasti puutarhaansa. Ruusuihin hän suorastaan hullaantui. Runebergin kotimuseon puutarhaa koristavat edelleen samat ruusut kuin 1800-luvullakin.Ruusujen lomassa Runebergin kotimuseon puutarhaa kaunistavat vanhat perennat, kuten akileijat, ritarinkannuksen maatiaislajikkeet ja kurjenkellot (Campanula persicifolia).
Runebergien talo oli tunnettu viihtyisästä sisustuksestaan ja kukoistavista huonekasveistaan. Palmut ja peikonlehdet nostattavat edelleen kävijöissä ihastuksen huokauksia. Fredrika hoiti kasvejaan väsymättömästi. Pistokkaasta ja siemenestä kasvattaminen oli hänelle kunnia-asia.
Jannen halvaannuttua aivoverenvuodon seurauksena vuonna 1863 perhe ei enää muuttanut kesäksi maalle Kroksnäsiin. Porvoon puutarha tuli entistä tärkeämmäksi. Erityisesti tuoksuvat kukat, kuten kielot, leukoijat ja resedat olivat Runebergien mieleen.
Ihaillaanpa tässä postauksessa hanamin eli kirsikankukkajuhlan aikaan limittyviä muitakin kukkapuita, nimittäin magnolioita! Japaninmagnolia (Magnolia kobus) ’Vanha rouva’ on iki-ihana lajike Mustilan arboretumista. Siellä kartanon pihalla jo puolen vuosisadan ajan kasvanut esiäitiyksilö on osoittautunut meikäläisittäin hyvin talvenkestäväksi magnoliaksi (ainakin vyöhykkeet I-II), ja sitä lisätään myyntiin ’Mustilan’ tai ’Vanhan rouvan’ nimillä. ’Vanhan rouvan’ perhosmaiset, hienontuoksuiset kukat asettuvat
Ruusujen keräämisestä voi saada mukavan harrastuksen. Kun sana harrastuksesta leviää laajemmalle, on ystävien ja sukulaisten helppo keksiä sopiva lahja. Ruusujen maailma nimittäin on täynnä uusia lajeja ja lajikkeita. Ruusupensas mahtuu pienellekin pihalle, ja ajan myötä sen kasvu on helppo pitää kurissa. Toisin käy joskus lahjaksi saaduille tammille ja pihdoille. Ravinteikkaassa puutarhamullassa ne kasvavat helposti tukkipuun
Mustilan arboretumin alppiruusuilla on luvassa loistava kukinta kesäkuun alkupuolella – aikaisimmat alppiruusut kuten kirkkaanpunainen ¤Elviira¤ on jo nyt kukassa. Arboretumin 110-juhlavuoden ohjelmassa on monia tapahtumia ja uudistuksia. Kaikki tapahtumat on arboretumin pääsymaksun hinnalla. Elimäellä sijaitseva Arboretum Mustila on Suomen vanhin ja suurin arboretum eli puulajipuisto. Vuodesta 1902 lähtien Mustilassa on koeviljelty koti- ja ulkomaisten puulajien
Lähestyessäni toissapäiväisellä luontolenkilläni Skogbyn ruukkialueella Aholan talon pihapiiriä, jonka läpi tie kulkee, äkäisesti räksyttävä koira tuli vastaani, muttei onneksi käynyt lahkeeseen kiinni. Kesälomaansa vanhassa ruukin rakennuksessa viettävä rouva tuli hakemaan pois koiransa todeten samalla, että pelosta se haukkuu, mutta kyllä tästä saa läpi kulkea. Samalla tuli mieleeni kysäistä rouvalta, josko hän tietäisi alhaalla purouomassa kukkivan
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.