Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa on avattu Pohjoismaiden ensimmäinensienialan tutkimukseen keskittyvä keskus. Sienikeskus tarjoaa tutkimus-,asiantuntija- ja kehittämispalveluja tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämänkäyttöön. Palveluihin kuuluu muun muassa bioteknisten sovellutustentutkimus ja kehittäminen, yritysneuvonta sekä koulutusten suunnittelu.
Uuden keskuksen tavoitteena vastata tutkimus- ja kehitystoiminnan turvinsienialan kansainvälisen kilpailun mukanaan tuomiin haasteisiin.Tarkoituksena on panostaa myös muiden kuin ruokasienten tutkimukseen jatuotekehitykseen. Uusia mahdollisuuksia sienten hyödyntämiseen haetaan muunmuassa bioteknisistä sovellutuksista.
Sienikeskuksen toimintaa rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto,Pohjois-Karjalan liitto, Keski-Karjalan kunnat sekä Pohjois-Karjalanammattikorkeakoulu ja ammattiopisto. Keskus toimii kiinteässä yhteistyössämuun muassa Joensuun ja Helsingin yliopistojen, Pohjois-Karjalanammattikorkeakoulun ja koulutuskuntayhtymän sekä sieniyrittäjien kanssa.
Erikoissienillä on kysyntää
Viljeltyjen sienten kysyntä kasvaa voimakkaasti, noin 20 % vuodessa, sekä Suomessa että potentiaalisilla vientimarkkina-alueillamme. Pääosa tuotannosta on herkkusientä, jonka jälkeen tuotantomäärissä seuraavat siitake ja osterivinokas. Näiden lisäksi löytyy lukuisa ja kasvava joukko muita erikoissieniä, joiden viljelyteknisesti ja taloudellisesti kannattava tuotanto on mahdollista myös Suomessa.
Siitaketta on viljelty Suomessa viitisentoista vuotta ja 1990-luvun lopulla vuosituotanto oli noin 70 000 kg. Tästä noin 30 000 kg tuotti rääkkyläläinen Itä-Suomen Siitake Oy, joka on siitakeviljelyn pioneereja Suomessa. Vuonna 2002 siitakkeen tuotanto oli jo 250.000 kiloa. Rääkkylään on syntynyt Euroopan nykyaikaisin ja suurin siitakesienten tuotantoyksikkö, jossa toimii kaksi uutta yritystä: Polar Log Oy ja Polar Shiitake Oy. Kaikkiaan toiminta käynnistettiin neljässä uudessa yrityksessä, joiden yhteiskapasiteetti on noin 250 000 kg/vuosi ja ne tulevat työllistämään noin kolmekymmentä henkilöä. Projektiyritysten kokonaisinvestoinnit olivat noin 30 miljoonaa markkaa.
Sienituotannon kehitystyö jatkuu Erikoissienten viljelyn kehittämishankkeessa. Jatkossa siitaketuotannon tehokkuuden turvaamiseksi ja syntyneen tuotantoverkoston markkina-aseman vahvistamiseksi tarvittavia toimia ovat mm. rihmastokantojen jalostaminen sekä kasvatusolosuhteiden seuranta ja tutkimus, jotta kasvatusprosessin olosuhteet voidaan optimoida. Hyvien markkinanäkymien vuoksi on sienituotantokapasiteettia lähiaikoina laajennettava, mikä edellyttää käyttöön otettujen teknisten ratkaisujen soveltamista uusiin ns. satelliittisienimöihin sekä liiketoimintaan ja siitaketuotantoon liittyvän neuvonnan ja koulutuksen järjestämistä uusille yrittäjille.
Siitakehankkeessa saavutettuja tuloksia voidaan hyödyntää myös muiden sienten viljelyssä. Tavoitteena on käynnistää aluksi osterivinokkaan viljelyn tutkimus- ja kehittämistoimet, joissa pyritään mm. hyödyntämään käytettyä siitakkeen kasvatusalustaa raaka-aineena.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Annalan puutarhassa Helsingin Vanhassakaupungissa kasvaa useita vanhoja jalosyreenipensaita. Yksi niistä on valittu puutarhan tunnuskasviksi, joka edustaa historiallisen puutarhan alkuperäistä tai vanhaa kasvillisuutta. Tunnuskasvi-statuksen myöntää Suomen kansallinen kasvigeenivaraohjelma. Kasvigeenivaratutkijat Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:ssä ovat kehittäneet tunnuskasvikonseptin, jonka avulla halutaan nostaa esiin historiallisten puutarhojen vanhoja kasvikantoja ja lisätä ymmärrystä vanhojen kasvien arvosta. Tunnuskasvikonseptin luominen on osa
Etelä-Karjalassa Lappeenrannassa on tehty tämän kesän ensimmäinen varmistettu koloradonkuoriaishavainto. Kotipuutarhuri löysi tiistai-iltana perunamaaltaan syötyjä lehtiä sekä koloradonkuoriaisen toukkia. Ilmoituksen saatuaan KTTK:n kasvintarkastajat kävivät paikalla varmistamassa havainnon. Tarkastuksessa perunamaasta löytyi muutama aikuinen koloradonkuoriainen, runsaasti eri-ikäisiä ja -kokoisia koloradonkuoriaisen toukkia sekä munaryhmiä. Esiintymä torjuttiin eikä tässä vaiheessa ole syytä epäillä, että toukkia olisi ehtinyt mennä maahan koteloitumaan.
Jos syksyllä ei tullut nostettua maa-artisokkasatoa, päästään heti maan sulettua herkuttelemaan miedon makuisilla mukuloilla. Siellä ne ovat odotelleet, maan povessa. Kunhan kukaan pikku varas ei vaan ole käynyt niitä kähveltämässä. Maa-artisokka on helppo juures. Sen kun laittaa mukulat maahan kuten perunat konsanaan ja antaa kasvaa. Jos mukulat nousevat pintaan, ne peitellään. Syksyllä pitkiksi venähtäneet varret
Vuonna 2002 heinäkuun loppuun mennessä Pälkäneellä Hämeen tutkimusasemalla oli > + 5 asteen tehoisa lämpösumma ylittänyt jo maagisen 1000 asteen rajan. – Harvoin, jos koskaan nähtynä ilmiönä hämmästeltiin tutkimusasemapäivillä 30.7. tutkimusaseman luumujen aikaista värittymistä. Myös muut hedelmäkasvit ovat aikaisessa, mutta tavallisesti esimerkiksi Sinikka-luumu alkaa kypsyä vasta syyskuun alkupuolella. Myös keltaluumuissa oli jo selviä merkkejä värimuutoksista.
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.