Toukokuun 14.-15. vietetään taas Puutarhapäiviä ympäri Suomea. Puutarha-alan yhdistykset, seurat, yritykset ja kaupungit ja kunnat järjestävät silloin useita puutarha-aiheisia tapahtumia omalla paikkakunnallaan.
Tänä vuonna päivien teema on ’’Puutarhan lumoa”. Se kertoo osaltaan siitä, millainen elämysten ja positiivisten tunteiden lähde puutarha on, Puutarhasta haetaan vaihtelua arkeen. Puutarhapäivien tavoitteena onkin saada suomalaiset kiinnittämään hetkeksi huomionsa puutarha-asioihin ja ympäristönsä vihreyteen – iloisissa ja keväisissä merkeissä.
Puutarhan lumo on inspiroinut puutarhaväkeä hyvin erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Toukokuussa Puutarhapäiviä vietetään kymmenissä toritapahtumissa, myyjäisissä, näyttelyissä ja alan liikkeissä. Luvassa on muun muassa taimienvaihtoa, neuvontaa, avoimia ovia alan yrityksiin, kilpailuja, tarjouksia ja muuta mukavaa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
En liene ainoa, jonka ajatukset alkavat kääntyä kesään. Mitähän sitä tänä vuonna esikasvattaisi? Tai kääntyisikö sittenkin valmiiden taimien puoleen? Molempi parempi, kumpiakin tarvitaan. Yksi viimeaikaisista ihastuksistani on mustasilmäsusanna. Muistan sen isoäitini kotoa, minusta susannan mustat silmät tuijottivat herkeämättä juuri minua. Vähän pelottava siis. Vaiko vain lumoava? Näinkö se muistuttaa olemassaolostaan vuosien jälkeen ja vinkkaa tummaa…
Helsingin kasvitieteellisen puutarhan kasvihuone tulvii kevään värejä, kun sadatsipulikukat ovat täydessä kukoistuksessa. Lähes 40 historiallista tulppaania ja yli 20 vanhaa narsissilajiketta oli hyödetty kevään Tulppaanien Lumo näyttelyyn. Lisäksi näyttelyssä on helmihyasintteja, lumikelloja ja ihania iiriksiä. Näyttely on avoinna 28.3.2010 asti osoitteessa Unioninkatu 44, Helsinki. Sipulikukkien kasvattamisella keväisiin istutuksiin on pitkät perinteet. Aikoinaan vain kartanoiden salongit…
Sinisensävyisiä riippupetunioita ja arabiansulkahirssi, siinä erään onnistuneen kesäkukkaistutuksen resepti. Tämä julkisen paikan kukkalaatikko kukkii edelleen muhkeasti ja sen harmoniset ja hohtavat sävyt kiinnittävät huomion kauempaakin. Arabiansulkahirssin syvä tummanpunainen väri täydentää petuniankukkien utuisempia sävyjä. Hirssin eksoottiset ja pehmoiset kukinnot kohoavat laatikon keskellä kuin tuulessa liehuvat purjeet. On hauska nähdä aina lisää esimerkkejä siitä, miten perinteiset kesäkukat kuten…
Otin varaslähdön kukkivaan kesään! Vierailin Botaniassa, joka on kasvitieteellinen puutarha ja trooppinen perhospuutarha Joensuussa. Noin 600 lajin kokoelmakasvihuoneissa on edustettuna neljä eri suurilmastoa:tropiikki, subtropiikin kesä- ja talvisadealueet ja aavikko. Trooppiset perhoset lentelevät vierailijoiden ilona. – Pääsiäisenä Botaniassa oli hyvin suosittu tipujahti. Mukavaa kevään odotusta kaikille!
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.