Kauneus voi olla pienissä esineissä silloin kun talven keskellä katselee omaa kotikontuaan.
Kun laitan ikkunan auki, hiljaisuuden keskeltä alkaa kuulua pientä kilinää, kauniimpaa kuin mikään kilinä voi olla: tuulikello.
Ei se ole sattumaa, että kilkattaja on kerman kanavalla. Se on odottanut paikkaansa pitkään. Aina kello on ollut käytöissä, mutta se ei ole soinut. Nyt se soi.
Ihmisillä on tapana kerätä omasta mielestään tärkeitä tavaroita matkan varrelta. Minun kelloni on napapiiriltä. En ikinä unohda päivää kun sen ostin.
Yli kymmenen vuotta se roikkui Helsingin asunnon ikkunassa. Kaunishan se oli, mutta ei kilkannut.
Kerman kanavalla, kun avaan oven aamutuimaan, tiedän heti tuuleeko vai ei Sen sointi on niin kaunis, että pysähdyn portaille ja kuuntelen. Se on löytänyt paikkansa.Kuka muistaa maitotonkan. Minä ainakin. Täällä niitä on useita, mutta yksi on saanut kunniapaikan porraspieleen.
Äitini pitää raparpereista ja niitäkin täällä on runsaasti.Viime kesänä hän yllätti minut tultuani kauppareissulta. Tonkassa säteilivät raparperin kukat. Olin mykistynyt.Talvisaikaan saunoessani ihailen maitotonkkaa erityisesti. En tiedä miksi. Se vaan tuo mieleen sekä haikeutta että iloa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Jouluviikon alun ulkokasvikatsahduksessa korostuu yksityiskohtien kauneus. Lähiluonto ja puutarha tuntuvat jälleen entistäkin läheisemmiltä, kun katse on virkistynyt esiin poimimiensa värien ja muotojen parissa. Kasvinystävän talvipäiväkin voi olla havainnontäyteinen ❄️
Vuokko ja Hannu Korkeamäen navetta muuntui neljännesvuosisata sitten käsityöpajaksi. Maalaistalon pihapiiri on muutettu kymmenen viime vuoden aikana elämykselliseksi puutarhaksi, jonne myös taide sopii. Vuokko ja Hannu Korkeamäen juuret ovat syvällä Pohjanmaan lakeudella. He jatkavat Latva-Erkkilän tilan pitoa jo yhdeksännessä sukupolvessa, sillä tila on ollut saman suvun omistuksessa vuodesta 1675. Ruotsin vallan aikaisesta tilan historiasta
Ympäristöä voi piristää suurilla ja pienillä betoniesineillä, jotka on valmistettu koko perheen voimin. Omalle pihalle saadaan hauskoja yksityiskohtia, ja samantien syntyy myös uniikkeja lahjoja. Aloita betoniharrastus helpoilla esineillä, joilla onnistuminen on varmaa. Hiekkarannan kivillä ja puutarhakasvien lehtikuvioilla koristeltu laatta on yksinkertaisuudessaan hyvin kaunis. Jos materiaali innostaa, voi sitten siirtyä kookkaampiin askareisiin kuten ruukkuihin, puutarhapenkkeihin, pöytätasoihin
Marraskuun aikana Bulevardille, Ekbergin kortteliin avattiin uusi liike, joka edustaa hienosti suomalaista muotoilua. Amforan luoja Päivi Rintaniemi suunnittelee itse keramiikkaesineet, tekstiilit syntyvät Susanna Beloffin ja Jaana Wollin käsissä. Tarjolla on astioita, koriste-esineitä ja kodintekstiilejä. Amforan taival alkoi Seinäjoelta, jossa sijaitsee ensimmäinen Amfora Shop. Rintaniemi teki pitkään taidetta, uniikkikappaleita, mutta käyttöastioiden haaste kutkutti. – Keramiikka sopii
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.