Mikä täällä tuoksuu? Ikkunalaudalla isompiensa joukossa oli pieni purkki, suikeita lehtiä ja hentoja kukkavanoja, jotka kurottelivat valoa kohti.
Se oli orkidea, jonka olen ostanut Orkideayhdistyksen näyttelystä jo vuosia sitten, ja joka vuosi se on uskollisesti kukkinut. Tuoksunystykämmekkä on yksi helppoja, kotona kasvatettavia orkideoita; kaikkein vaikeinta koko kasvissa on tuo tieteellinen nimi, Oncidium ornithorhynchum.
Tulipa se kukkaan sopivaan aikaan, juuri jouluksi!
Pieniä, vaaleanpunaisia kukkia avautuu joukoittain kukkavarteen, joka mutkittelee hauskasti ja haarautuu kerta toisensa jälkeen. Tuoksu on miellyttävän vaniljainen.
Luulen, että parasta hoitoa, mitä minä olen voinut sille antaa, on kevyt laiminlyönti. Ei liikaa kastelua, lannoitusta eikä muutakaan näpelöintiä. Tavallinen sisäkukkien kohtelu riittää tällekin orkidealle, lisävaloa talven pimeimpään aikaan.
Vähän lämpimämpää huoneilmaa se ehkä tarvitsee kuin tutut perhosorkideat (Phalaenopsis), ja puulämmitteisen talomme sisäilma on varmaan hiukan kosteampi kuin yleensä.Jokaisen kyllä kannattaisi kokeilla tätä pientä ilonaihetta!
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Linnustonsuojelujärjestö BirdLife tarjoaa mahdollisuuden osallistuajouluna suomalaisten metsälintujen suojeluun lahjoittamalla linnunpönttöjä. BirdLifen asiantuntijat rakentavat ja vievät metsään lahjoitettujapönttöjä vastaavan määrän oikeita linnunpönttöjä ennen ensi kesänpesimäkautta. Lahjoittaja saa puolestaan taiteltavan linnunpöntönmuotoisen joulukortin, jonka voi antaa ystävälle, pystyttää joulupöytääkoristamaan tai vaikkapa kiinnittää joulukuuseen. Kololinnuilla on pula pesimäpaikoista, sillä nykymetsissä on liian vähänlahopuita ja luonnonkoloja. Lintujen asuntopulaa voi onneksi…
Hain tänään pakettiautomaatista mieluisan paketin. Tilasin itselleni joululahjaksi muutaman puutarhakirjan. Kaunokainen ja ilonpisara – Kotipihojemme kukkien kulttuurihistoriaa on pari vuotta sitten julkaistu kirja, joka kertoo mielenkiintoisia faktoja pihojemme perinnekasveista. Alelöytö maksoi vaivaiset kuusi euroa! Tämän kanssa mennään tänään peiton alle. Else ja Vesa Leivon Tulppaanitarhan lumo irtosi sekin alle kympillä. Tämän hankkiminen on ollut aikomuksena…
Vaaleajouluruusu (Helleborus niger) on veistoksellisen kaunis joulun ajan kukka. Yksinkertaiset, vihertävänvalkeat kukat muodostuvat oikeastaan pikkuruisista terälehdistä, jotka varisevat pian. Kukan koristeellisuus perustuu sen hienoihin heteisiin ja emeihin, jotka pian muuttuvat tähtimäisiksi siemenkodiksi. Koko komeutta kehystävät valkeat verholehdet, jotka muuttuvat vähitellen vihreiksi. Kukkaa muistuttava rakennelma voi säilyä kauniina useita kuukausia, jos kasvi on valoisassa ja viileässä…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.