Lasten ja nuorten puutarhayhdistys julkaisi 20.1.2015 Yhteistuumin viljelemään! -oppaan perheiden puutarhatoiminnan järjestäjälle. Perheiden puutarhatoiminta tarjoaa perheille turvallisen, terveellisen ja hauskan yhteisen harrastuksen.
Satopöydan ääressa Kumpulan koulukasvitarhalla.
Kerho- tai leirimuotoisessa toiminnassa perheet viettävät puutarhassa aikaa viljelytaitoja opetellen ja leikkien. Kotiinviemisiksi saadaan yhdessä kasvatettuja, tuoreita ja herkullisia vihanneksia. Samalla aikuiset voivat tutustua toisiinsa, kylvää lapsiin luontosuhteen siemenen ja näyttää heille ruoan alkuperää.
Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksen tavoitteena on syventää lasten ja nuorten luontosuhdetta sekä tukea kaikenikäisten hyvinvointia puutarhatoiminnan kautta. Toiminnan keskipisteessä on Kumpulan koulukasvitarha, kulttuurihistoriallisestikin ainutlaatuinen puutarha keskellä Helsinkiä. Yhdistys on jo kymmenen vuoden ajan järjestänyt kasvitarhalla leirejä, kerhoja, koulutuksia ja tapahtumia sekä lisäksi tukenut koulujen, päiväkotien ja nuorisotalojen puutarhatoimintaa.
– Nyt haluamme levittää osaamistamme muille toimijoille ympäri maata. Kevään aikana julkaisemme myös lapsilähtöisen puutarhatoiminnan oppaan, sekä laajemmin puutarhojen tuomia hyvinvointihyötyjä käsittelevän julkaisun, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Eeva-Maija Bergholm.
Yhteistuumin viljelemään! -opas perheiden puutarhatoiminnan järjestäjälle nostaa esiin perheiden puutarhatoiminnan moninaisia hyötyjä, virittää ajatuksia toiminnan erilaisista mahdollisuuksista sekä antaa eväitä ja käytännön vinkkejä toiminnan suunnitteluun ja järjestämiseen.
Materiaali on suunnattu erityisesti perheiden puutarhatoiminnan aloittamista suunnitteleville toimijoille, kuten yhdistyksille ja erilaisille kunnallisille toimijoille.
– Sosiaalinen puutarha -hankkeen myötä toivomme moninaisen perheiden puutarhatoiminnan leviävän eri puolille Suomea. Helmikuun puoliväliin asti hanke tarjoaa aiheesta innostuville toimijoille opasmateriaalin lisäksi myös henkilökohtaista neuvontaa ja jonkinlaista tukea pyritään järjestämään sen jälkeenkin, sanoo hankkeen koordinaattori Pinja Sipari.
Hanketta on tukenut Alli Paasikiven säätiö ja oppaan voi ladata ilmaiseksi Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksen internet-sivulta klikkaamalla tästä .
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Juurekset puoltavat paikkaansa ruokalautasilla juuri nyt niin makunsa, ravintoarvonsa, saatavuutensa kuin ekologisuutensakin takia. Juuresten laajasta valikoimasta pystyy helposti valitsemaan kahden viikon jaksolla eri juureksen jokaiselle päivälle. Juurekset sopivat Pohjolan kylmään kauteen loistavasti, koska niistä saa lämpimän makuista, hellivää ruokaa. Juuresten pehmeisiin makuihin kannattaa tutustua vähin erin, yhteen kerrallaan. Porkkana ja palsternakka ovat sukulaiskasveja, käytöltäänkin samankaltaisia,
Kotimainen GreenCare tuo markkinoille kasvien juuristoa vahvistavat GroBiootti™ Istutusmulta ja GroBiootti™ Kasvumaa -tuoteuutuudet. GroBiootit edistävät kasvien hyvinvointia ja auttavat niitä selviytymään haastavissakin kasvuolosuhteissa. Istutusmullan hyötymikrobit vahvistavat kasvien juuristoa ja edistävät kasvin kasvua koko sen eliniän ajan GroBiootti™ Istutusmulta on erikoismulta monivuotisille koristekasveille kuten perennoille, koristepuille ja -pensaille sekä hedelmäpuille ja marjapensaille. GroBiootti™ Istutusmulta auttaa kasvia
Nyt kun maa on sulanut, kannattaa menestymisensä äärirajoilla kasvavat hedelmäpuut, jaloruusut ja arat havukasvit istuttaa. Keväällä istutetut taimet selviävät paremmin seuraavasta talvesta. Istutuksen jälkeen kasvin juuriston kyky ottaa maasta vettä ja ravinteita voi hidastua. Näissä tilanteissa kasvi jää kasvamaan kituliaasti eli juromaan. Taimien juurtumista ja kasvuunlähtöä voidaan nopeuttaa uudella mykorritsamullalla. Biolanilla on tarjolla sienijuurta sisältävää
Kasvien vihreys rentouttaa kiireisen arjen keskellä. Kun luonto ja puutarha nukkuvat vielä talviunta,korostuu huonekasvien merkitys viihtyvyyden lisääjänä. Hyvinvoivat kasvit ovat hoitajansa ylpeydenaiheja näyttävä osa kodin sisustusta. Talvi on kaikille viherpeukaloille haastavaa aikaa, koska vähäinenluonnonvalo ja kuiva huoneilma rasittavat huonekasveja. Kaikkein pimeimpään vuodenaikaan, marras-tammikuussa, valoa ei ole tarpeeksi kasvien kasvuun ja huonekasvit viettävät lepokautta. Talvilevon aikana
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.