Syysvärikavalkadi
Syksyn värejä hiipii vähitellen maisemaan etelässäkin. Useat julkisten viheristutusten luottokasvit näyttävät nyt itsestään värikkäämmän puolen:
PR-Taimistolta on turha hakea tavallisia metsäkuusen taimia. Jos sen sijaan osaa kysyä musta-, kulta- ja purppurakuusen yhdistelmää, niin sellainen löytyy.
Ihan kuin vierailisi jossakin Keski-Euroopan muototarhassa. Pallon, kartion ja pilarin muotoisia havukasveja kohoaa nimittäin siellä täällä. Paikka on kuitenkin pelto Lappeenrannassa, Pekka Rantasen taimistolla. Havukasveja ei ole leikattu muotoon, vaan ne ovat luonnosta löytyneitä erikoisuuksia.
Eikä se vielä mitään. Edes pilareiden ja pallojen yhdistelmiä ei ole saatu aikaan saksimalla, vaan varttamalla.
– Vartan kaikkea: kuusia, mäntyjä, lehtikuusia, pihtoja… Taidan olla havujen varttamisessa ykkösosaaja Suomessa, Rantanen miettii.

Sen uskoo, kun katse osuu havupuuhun, jonka helma heiluu mustakuusena, keskiosa loistaa kultakuusena ja latva kasvaa purppurakuusena. Yhdistelmähavuja näkyy monia muitakin.
Rantanen innostui kokeilemaan havujen varttamista harrastusmielessä parikymmentä vuotta sitten. Rakennusmestarina työskennellyt mies lisäsi havuja ensin itselleen, mutta lukuisten kokeilujen, tietojen ja taitojen karttumisen sekä taimimateriaalin lisääntymisen myötä hän päätti perustaa taimiston. Nyt erikoishavut työllistävät miehen kokopäiväisesti.

Nykyisin taimistomestariksi itseään tituleeraavan Rantasen työ alkaa, kun hän bongaa auton ikkunasta tai hiihtoladun varrelta erikoisen havupuun. Miehen huomio kiinnittyy tavallisesta poikkeavaan kasvutapaan, värikkääseen vuosikasvuun tai vaikka suuriin ja pörhöllään oleviin neulasiin.
– Kuusesta löytyy eniten erikoismuotoja, Rantanen tietää.
Hän pistää erikoisen yksilön mieleen ja palaa myöhemmin ottamaan siitä oksia lisäämistä varten. Se ei kuitenkaan aina ole ihan yksinkertaista.
– Jalo-oksat on yritettävä saada puun latvakerroksesta. Isosta puusta se harvoin onnistuu, kun se yleensä kasvaa metsässä, jonne autonosturilla ei pääse. Kaupunkialueella onnistuin nosturilla saamaan jalo-oksia 30-metrisestä siperianpihdasta, Rantanen kertoo Imatralta löytyneestä puusta.

Myös seuraavassa työvaiheessa saatetaan tarvita nosturia, tosin usein selvitään tikkailla. Rantanen nimittäin varttaa osan keräämistään jalo-oksista muun muassa taimistollaan kasvaviin puihin.
– Korkein puu, mitä on vartettu, oli lähes 15-metrinen. Se piti tehdä nosturilla. Ja mahdollisimman myöhään illalla, kun tuuli oli tyyntynyt, Rantanen muistelee naureskellen.
Sekin hurja temppu onnistui kuitenkin yli odotusten. Siperianpihtaan vartettu kääpiösiperianpihdan, ’Pallo-Pekan’, jalo-oksa lähti hyvin kasvamaan, ja seuraavana kesänä Rantanen sai käydä katkaisemassa vanhan latvaverson.
Tänä vuonna Rantanen sanoo tehneensä ainakin tuhat vartetta, mutta niiden kaikkien takia hänen ei ole tarvinnut kiipeillä puihin. Noin puolet vartteista hän on tehnyt kennotaimiin. Niistä kasvaa kahdessa tai kolmessa vuodessa myyntikokoisia taimia.
Tiettyjä erikoisuuksia taimistolta kysytään vuosi toisensa jälkeen.
– Käärme- ja kultakuusi ovat yleisimmät.
– Tänä vuonna myös purppurasurukuusi on ollut kysytty. Se loppui kesken. Nyt sitä on sata kappaletta vartettuna.
– Myös kääpiöpurppurakuusi herättää kiinnostusta, Rantanen kertoo noin puolitoistametriseksi hitaasti kasvavasta, pallomaisen tai tiheän kartiomuodon saavasta havusta, jota koristavat purppuranpunaiset vuosikasvaimet.
Tarhuri mainitsee mielellään myös siperianpihdan kääpiömuodot ’Pallo-Pekan’ ja ’Pikku-Pekan’. Ne ovat hänen itsensä löytämiä ja varttamia erikoisuuksia, joita ei ole muualla myynnissä.
Havujen ostajaa Rantanen muistuttaa usein siitä, ettei istutettuja taimia pidä jättää oman onnensa nojaan, vaikka havukasvit helppohoitoisiksi tiedetäänkin.
– Alkuvuodet taimia pitää vaalia ja hoitaa. Taimia pitää kastella ja heinät on kitkettävä niiden juurilta. Pikkuhavut kannattaa myös suojata auringolta kahtena ensimmäisenä vuonna.
Havuille on tyypillistä, että ne jurovat pari ensimmäistä kasvukautta. Tuolloin ne kasvattavat juuriaan, ja vihreä kasvu saattaa jäädä vähäiseksi. Myös vuosikasvainten keltainen tai punainen väri voi jäädä vaatimattomaksi. Kasvua ei kuitenkaan tule kiihdyttää lannoittamalla, sillä se taas saattaa heikentää taimen talvenkestävyyttä. Kannattaa siis vain odottaa juurtumisajan yli.
Rantanen on pannut ilokseen merkille, että pitkään myyntitilastojen kärjessä olleille ulkomaisille tuijille on alettu hakea vaihtoehtoja.
– Näyttää siltä, että kotimaisten havujen suosio on kasvussa.
Hän suositteleekin kotipuutarhureille kestäviä kotimaisia havukantoja, sillä niissäkin riittää valinnanvaraa. Tai jos valikoima uhkaa loppua, voi ottaa luovuuden käyttöön, niin kuin Pekka Rantanen tekee. Hän esimerkiksi järkeilee kuusiaidan perustamista näin.
– Jos nyt tekisin kuusiaidan, istuttaisin sen surukuusesta – ei tarvitsisi leikata kuin latvaa. Ja kun vielä varttaisin pallon latvaan, aitaa ei tarvitsisi leikata ikinä. Ja jos istuttaisin metrin välein kaksi aitaa vierekkäin, siitä tulisi tuuheampi.
pekanhavupuut.fi

Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.
Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen.
Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.











